Ylikorostunutta

Vierailen aina välillä Helsingin Sanomien verkkosivuilla, enimmäkseen lukemassa tuoreimman Viivin ja Wagnerin. Sarjakuvien ohessa saan poikkeuksetta muistutuksen siitä, että journalismin laatu on romahtanut. Mahdollisesti suurin syy asiaintilaan (kaikkine kerrannaisvaikutuksineen) on se, että postmodernissa kulttuuripiirissä ihmisten ajattelukyky on yleisesti tylsistynyt ja journalismin laadusta vastaavat toimittajat ovat myös ihmisiä.

Kesäkuun 16. päivänä valikkojen välissä oleva banderolli mainosti Perttu Häkkisen kolumnia ingressillä ”yliseksualisoituminen ei ole vain nyky-yhteiskunnan ongelma”. Minusta tällainen kannanotto poikkesi Hesarin hälläväliä-linjasta niin huomattavasti, että seurasin linkkiä varsinaiseen kolumniin. Totuus oli tietenkin päinvastainen kuin mielikuva. Häkkinen ei ainoastaan ollut sitä mieltä, ettei yhteiskuntamme ole yliseksualisoitunut; hän näytti kategorisesti kiistävän mahdollisuuden, että yhteiskunta koskaan voisi sellainen ollakaan. Koska kukaan ei tunnu määrittelevän riittävän tarkasti, mitä termillä tarkoitetaan, yliseksualisoituminen on kolumnistin mielestä pelkkä vouhottajille konvenientti mantra.

Tavanomaisten yleiskielen sanojen merkitystä ei kuitenkaan tarvitse määritellä erikseen. Etuliite yli tarkoittaa suomessa ”määrällisesti enemmän kuin on normaalia, säädettyä tai tarkoituksenmukaista.” Mittailun kohteena on tietenkin se asia, joka etuliitettä seuraa.

• Rivissä on sata painekattilaa, joista yhdessä on baarin verran enemmän painetta kuin muissa. Koska viimeksi mainitun kattilan paine on suurempi kuin tilastollinen normaali, se on ylipaineistunut.
• Liedellä on painekattila, jonka paine on suurempi kuin käyttöohjeessa sallitaan. Koska kattilan paine on suurempi kuin säädetty paine, se on ylipaineistunut.
• Liedellä on painekattila, joka natisee liitoksissaan ja on räjähtämäisillään. Koska kattilan paine on suurempi kuin on tarkoituksenmukaista, se on ylipaineistunut.

Yhteiskunnan seksualisoitumista on mielekästä tarkastella vain kolmannelta kannalta, sillä tässä tapauksessa tilastollinen tulos riippuu täysin lähtökohdista eikä missään ole säädetty, kuinka seksuaalinen yhteiskunnan pitäisi olla. Juuri tarkoituksenmukaisuutta pohti jo C. S. Lewis kirjoittaessaan vuonna 1952:

Voit saada suuren yleisön striptease-esitykseen – siis katsomaan, kuinka tyttö riisuutuu lavalla. Kuvittelepa, että saavut maahan, jossa teatterin saa täyteen yksinkertaisesti tuomalla lavalle peitetyn tarjottimen. Sitten kantta nostetaan hitaasti ja kaikki saavat nähdä (juuri ennen kuin valot sammuvat) että tarjottimella on lampaanviulu tai pekoniviipale. Etkö ajattelisi, että tuossa maassa jokin on mennyt vikaan ruokahalun kanssa? Ja eikö kuka tahansa toisessa maailmassa elänyt ajattelisi, että jotain samalla tavoin outoa on mennyt vikaan meidän sukupuoliviettimme kohdalla? (Mere Christianity: ”Sexual morality”)

Yhteiskunta voi olla yliseksualisoitunut siinä mielessä, että seksuaalisuus saa sen yhteisöllisessä ja jäsenten yksityisessä elämässä huomattavasti merkittävämmän sijan kuin on tarkoituksenmukaista. Häkkinen esittää ikään kuin uutena tietona, että ”kyseessä on arvoilmaus, ei tieteellinen termi”. Tämän tulisi olla ilmiselvää, sillä empiirinen menetelmä ei voi mitata tarkoituksenmukaisuutta ja naturalistisen paradigman alla millään ilmiöllä ei ole mitään suurempaa tarkoitusta. Tämä seikka ei kuitenkaan vähennä yliseksuaalistumisväitteen arvoa eikä mitätöi sitä.

Jos seksuaalisuuden rooli yhteiskunnassamme ei ole ylikorostonut, miksi ihmeessä…

• … seksuaalisuus on ainoa ihmisen vieteistä ja tarpeista, jonka ympärille voi rakentaa kokonaisen identiteetin, jota kukaan ei saisi kyseenalaistaa? Miksi ihminen voi olla harhainen, rikkinäinen ja hullu, käsittää itsensä väärin ja toimia omaksi vahingokseen lukemattomin eri tavoin kaikilla muilla elämänalueilla, mutta hänen kokemuksensa omasta seksuaalisuudestaan on niin pyhä ja koskematon, että siitä hän ei koskaan erehdy? Miksi fyysisesti täysin terveellä miehellä, joka kokee olevansa nainen ja käy lääkärillä silpomassa ruumiinsa mielikuviaan vastaavaksi, ei ole vikaa mielessä vaan ruumiissa? Miksi muita elämän osa-alueita koskevat tautiluokitukset pysyvät laajuudeltaan ennallaan, mutta samalla seksuaaliset parafiliat katoavat niistä yksi kerrallaan?
• … seksiä hyväksi käyttäen pyritään myymään kaikkea mahdollista – sohvista autoihin ja rannekelloihin? Ja miksi adjektiivia seksikäs käytetään kehumaan edellä mainittuja esineitä, joihin se ei mitenkään liity? Jos yhteiskunta ei ole yliseksualisoitunut, miksi näppituntumalta noin 25 % iltapäivälehtien lööpeistä liittyy seksiin – jos ei johonkin seksiskandaaliin tai -rikokseen, niin seksikyselyihin, -tutkimuksiin ja -vertailuihin (joiden mukaan suomalaisten pitäisi aina harrastaa enemmän seksiä)?
• … asialla, joka luonnossa hoituu ilman minkäänlaista välineistöä ja oheismateriaalia ja aiempina vuosisatoina hoitui ihmistenkin kesken melko luonnollisesti ilman suurta sirkusta, voidaan ylipäänsä tehdä nykyään miljardibisnestä? Jos seksin luonnollinen tarkoitus on lisääntyminen ja sen oheistuote nautinto, miksi juuri länsimaisissa yhteiskunnissa syntyy lapsia vähemmän ja vähemmän, mutta seksiä ja siihen liittyviä ärsykkeitä pitäisi olla enemmän ja enemmän?
• … esipuberteetti -ikäisille tytöille (jotka siis eivät ole sukukypsiä) valmistetaan ja ostetaan pornahtavia vaatteita ja ”Sexy baby” -t-paitoja? Miksi tärkein ulkoinen avu, joka naisella ylipäätään voi olla, on seksikkyys – kulttuurissa, jossa lapsia ei arvosteta eikä niitä hankita kuin korkeintaan kaksi juuri ennen kuin biologinen kello sanoo poks ja sammuu? Jos seksuaalisuuden rooli ei ole ylikorostunut, miksi jo kymmenvuotiaiden tyttöjen olisi mahdollisimman pian saavutettava ”seksikkään” status ja kuusikymppisten edelleen ylläpidettävä sitä hinnalla millä hyvänsä?

Jokaisen on arvioitava itse, onko seksuaalisuus luonnottoman keskeisessä roolissa nyky-yhteiskunnassa. Vastaukset ovat tietenkin arvovastauksia. Joka tapauksessa lystikkään kontrastin Häkkisen kolumnille tarjoaa Johanna Korhosen juuri edellisenä päivänä kirjoittama Pornoton päivä. Ehdottomasti lukemisen arvoinen on myös pokkari The End of Sexual Identity: Why Sex Is Too Important to Define Who We Are.

Advertisement