Kun tuhma, tuhma lakivaliokunta päätti muutama päivä sitten torpata orwellilaisella uuskielellä ”tasa-arvoisen” eli suomeksi sukupuolineutraalin avioliittolain, nousi jälleen kerran mahdoton poru. Pahinta oli, että kielteinen päätös oli syntynyt sivistysvaltioksi luullussa Suomenmaassa äänin 10–6 ja tilanne olisi voitu korjata salonkikelpoisen täpäräksi tappioksi, ellei myöhästynyt Jungner olisi maksellut pihalla taksiaan, Juvonen olisi mennyt päästämään tilalleen Niikkoa ja joku kolmas kansakunnan pelastaja ollut sairaana.
Yksikään puolijulkkis, jolla oli mahdollisuus suivaantua, ei varmasti jättänyt sitä käyttämättä. Nyt tunnekuohu on taas hetkiseksi laskenut tasolle, jolla konservatiiveihin kohdistuu vain normaalia suvaitsemattomuutta ja inhoa. Näin tomun laskeuduttua haluaisin tarkastella lähemmin niitä aivopier syvällisiä pohdintoja, joita jälkimoderni raivo tuotti luettavaksemme.
Anna mun kaikki kestää
Toimittaja Anna Perho haastatteli minua City-lehteen tasan kymmenen vuotta sitten. Hänen journalistinen tasonsa ei ole merkittävästi kohonnut tuosta kohtaamisesta, jolloin lopullinen ”haastattelu” muistutti lähinnä julkista teloitusta suolestamalla eikä virheiden oikaiseminen kuulunut lehtimieshyveisiin. Perhon tuore kannanotto homoliittojen puolesta ei ole haastattelu vaan kolumni, mutta samoja paheita siinä viljellään. Tällä kertaa henkilöhyökkäys vain kohdistuu Pentti Oinoseen ja ajatusvirheet on osaksi lainattu hovimestari Jeevesiä esittäneeltä näyttelijä Stephen Frylta.
”Ajatelkaa jos joku omistaisi koko elämänsä punaisten puhelimien kieltämiselle – se olisi käsittämätöntä.” Näin alkaa brittitoimittaja Stephen Fryn mainio dokumentti, jossa hän yrittää selvittää mistä homofobia johtuu.
Kun kansanedustaja Oinonen vertaa homosuhteiden virallistamista siihen, että seuraavaksi joku tahtoo ”rakkaan hauvelinsa kanssa naimisiin”, kansa meinaa tikahtua närkästykseensä. Mutta kun Stephen Fry vertaa homosuhteiden virallistamisen vastustamista punaisten puhelinten kieltämiseen, Anna Perhon ihailijakerho taputtaa kyynelet silmissä. Lyön päätäni pöytään jo tässä vaiheessa. Dokumentti, joka alkaa näin pöyristyttävän virheellisellä analogialla, menetti jo mahdollisuutensa olla mainio.
Kyllä – olisi käsittämätöntä, jos joku omistaisi koko elämänsä punaisten puhelinten kieltämiselle. En liioin tunne ketään, joka olisi omistanut koko elämänsä homosuhteiden virallistamisen vastustamiselle. Minä esimerkiksi vastustan asiaa silloin, kun asiaa kysytään, ja kirjoitan pari kolme kantaa ottavaa blogitekstiä vuodessa. Koko muun elämäni olen omistanut aivan muille asioille.
Käsittämätöntä on sekin, että homosuhteita verrataan punaisiin puhelimiin. Kenties Stephen Fryn hämmentävässä pikku maailmassa eksklusiivisesti samaan sukupuoleen suuntautuva eroottinen kiinnostus todella on samankaltainen asia kuin puhelimen väri – tosin vaihtoehdot lienevät tällöin vähissä, koska voi tykätä joko punaisista puhelimista, sinisistä puhelimista, molemmista tai ei kummistakaan. Kenties Stephen ei koskaan ole kuullut ensimmäistäkään rationaalista perustetta, jonka vuoksi joku suhtautuu torjuvasti hänen ”punaisiin puhelimiinsa”. Kenties Stephen pyrkii vain halpaan retoriseen pistevoittoon. Eheämpi analogia olisi kuitenkin, että pari kolme ihmistä sadasta on saanut päähänsä käyttää puhelintaan soppakauhana. Tämän lisäksi he vaativat äänekkäästi, että kansanhuoltoviraston täytyy virallisesti julistaa tämä käyttötapa yhtä hyväksi, oikeaksi ja arvokkaaksi kuin enemmistön (heidän mielestään) täysin sattumanvarainen mieltymys käyttää puhelinta soittamiseen, tekstaamiseen ja muutamaan muuhun käyttöohjeessa mainittuun tarkoitukseen. (Palaan aiheeseen vielä myöhemmin siltä varalta, että joku luulee käyttöohjeen tarkoittavan tässä analogiassa Raamattua.)
Mitä Anna Perhon tekstiin tulee, olen jo aiemmin ottanut kantaa lapselliseen ja halveksittavaan tapaan myrkyttää kaivo ja leimata keskustelukumppani foobikoksi – ikään kuin Stephen tai Anna omaisivat lähtökohtaisen oikeuden leikkiä psykologia ja julistaa vastustajiensa olevan juuri pelkotilojen vuoksi sitä mieltä kuin ovat.
Sen sijaan minua hämmentää väite, että homoseksin vastustajat olisivat niin ylenpalttisen kiinnostuneita homoseksistä. En ole vielä katsonut Fryn ”loistavaa dokumenttia” ja saamieni maistiaisten perusteella pelkään 58 minuuttini menevän hukkaan. Voihan olla, että siinä haastatellut henkilöt tosiaan ”fantasioivat niin innokkaasti tuntemattomien ihmisten seksuaalisella kanssakäymisellä”, ettei moinen ole enää normaalia.
Minun on kuitenkin vaikea nähdä, että syy olisi varsinaisesti konservatiivien. Rakas vähemmistömmehän se on itse päättänyt määritellä itsensä ja oman identiteettinsä juuri ja nimenomaan seksuaalisen suuntautumisen perusteella eli siitä käsin, millaiset värkit vastaantulijalla pitää olla jalkovälissä herättääkseen eroottista mielenkiintoa. Tämä vähemmistöhän se itse vaatii [lue puolivälistä eteenpäin], että koko Suomen kansan on oltava kiinnostuneita heidän petipuuhistaan siinä määrin, että se valtiovallan kädellä julistaa homomöyrimisen samanarvoiseksi ja yhtä hienoksi kuin heteromöyrimisen. Kun sitten yritetään keskustella pöydälle nostetusta aiheesta eli siitä, miksi tämä mieltymys on niin keskeinen ja ratkaiseva asia, että koko maailman pitää pyöriä sen ympärillä, vastaus on: ”Yäk, miten te jaksatte koko ajan ajatella pelkkää seksiä! Mun elämässä on niin paljon muutakin – työtä, ystävyyttä, harrastuksia, välittämistä…”
Sehän on hienoa, että sun elämässä on työtä, ystävyyttä, harrastuksia ja välittämistä. Jostain syystä et kuitenkaan päätä määrittää itseäsi niiden elämän osa-alueiden kautta, joita kenelläkään ei ole tarvetta kyseenalaistaa. Jos asiaa kysytään suoraan, et sä vastaa, että keskeisin asia sun identiteetin kannalta on työssäkäynti tai ystävyys. Vastaat, että sä olet homoseksuaali – siis henkilö, jonka sukupuolinen mielenkiinto kohdistuu oman sukupuolen edustajiin. Sukupuolinen mielenkiinto tarkoittaa seksuaaliviettiä, eroottista mieltymystä. Teillä on mielihalu harrastaa seksiä saman sukupuolen edustajien kanssa ja siksi suhteenne täytyy virallisesti julistaa yhteiskunnan kannalta yhtä arvokkaaksi asiaksi kuin avioliitto.
Anna Perho tuomitsee myös närkästyksen, jota jotkut ovat tunteneet ”ammattiliittojen osoittamasta tuesta homojen tasa-arvoisuutta kohtaan” – ovathan ammattiliitot olemassa juuri tasaveroisten oikeuksien takaamiseksi. Toki ovat, mutta vain siltä osin kuin asia koskee työelämää ja sen sopimuksia. Jos homo saa homoutensa tähden pienempää palkkaa tai menettää työnsä, ammattiliiton on syytä puuttua asiaan. Mutta jos putkimies ei pääse naimisiin palomiehen kanssa, ammattiliiton on syytä pysyä lestissään ja pitää päänsä kiinni. Ammattiliiton asioihin ei myöskään kuulu antaa virallista tukea siihen ”tasa-arvokysymykseen”, että joudun leikkaamaan ruohon useammin kuin vaimoni, joka laittaa ruoan useammin.
Perho päättää kolumninsa väsyneeseen, puhkihoettuun sohaisuun siitä, kuinka asiassa vastustetaan ihmisoikeuksia. Missään tuntemassani julistuksessa ei väitetä, että olisi ”ihmisoikeus” mennä naimisiin itse määrittelemällään tavalla ja saada koko muulta yhteiskunnalta tunnustus tälle liitolle. Tuntematta Perhon omaa maailmankatsomuksellista kehystarinaa on vaikea veikata, minkä varaan hän ylipäänsä ripustaa ihmisoikeudet. Ilmassa ne eivät nimittäin voi roikkua valmiina jokaisen ohikulkijan poimittaviksi.
Hyvä äiti, huono moraalifilosofi
Huono Äiti -blogin perustaja, yrittäjä Sari Helin pääsee ääneen Ylen sivuilla.
Lapsen valoisa, arvolatauksista vapaa ajattelu on hyvä opetus kenelle hyvänsä aikuiselle. Lapset ottavat tilanteet puhtaina ja paljaina, vailla aikuisuuden mukanaan tuomaa lastia.
Tällä Helin tarkoittaa muun muassa sitä, että kun hänen kolmivuotias tyttärensä oli morsiusneitona kahden miehen häissä, tyttö ei lainkaan kyseenalaistanut sitä, että kaksi miestä meni keskenään naimisiin. Vasta kun umpimieliset aikuiset turmelevat lapsen luontaisen puhtauden ja viattomuuden suvaitsemattomilla ennakkoluuloillaan ja antiikkisilla näkemyksillään, nuo pikku kerubit oppivat syrjimään ja tuomitsemaan toisia.
Siksi onkin outoa, että kun Helinin ”valoisa ja arvolatauksista vapaa” lapsi katsoo ”ansiokasta homovihasta kertovaa dokumenttia, hän menee täyteen raivoon homojen puolesta.” Minusta tämä kuulostaa lapsen ilmentämältä moraaliselta tuomiolta, joka ei ole kovinkaan vapaa arvolatauksesta. ”Ja kun lapsi ilmoittaa venäläisten olevan idioottimaisen vaarallisia homovihaajia, häntä ei voi siitä ajatuksesta moittia.” Minusta näin umpimielinen ja suvaitsematon purkaus kuulostaa kaikkea muuta kuin valoisalta. Ihan luonnostaanko tuo tabula rasa kykenee tällaisiin tekoihin, vai onko joku aikuinen ehtinyt ”valaista” ja ”arvoladata” hänet?
Sari Helin haksahtaa pahan kerran ajatellessaan, että lapsen arvoista vapaa luonnontila olisi hyvä asia. Ihminen on moraalinen olento niin pienestä pitäen kuin se ajattelukyvyn puolesta suinkin on mahdollista. Kuten kommenttiketjussa todetaan, lapsi kasvaa (yleensä vanhemmiltaan) oppimaansa moraaliajatteluun. ”Jos hän oppii, että tietynlaiset ihmiset hirtetään lauantaisin keskustorilla, hän ei kyseenalaista sitä. Ja jos hänet kasvatetaan tasa-arvoiseen maailmaan, hän halveksuu sortoa.”
Tavoitteena ei siis ole pitää lasta siinä autuaallisessa moraalisessa käsityskentässä, jossa hän ”luonnostaan” on, vaan opettaa hänelle hyviä ja oikeita arvoja. Juuri näiden omasta mielestään oikeiden arvojen omaksumisen puolesta Helin itsekin rummuttaa koko artikkelinsa halki, eivätkä nuo arvot kumpua automaattisesti lapsen sisimmästä. Koko kannanotto kaatuu tähän sisäiseen ristiriitaan. On todella sekavaa ihailla yhtä aikaa lasten valoisaa ja arvoista vapaata ajattelua ja sitä, kuinka lapsi heristää raivoissaan pientä nyrkkiään idioottimaisen vaarallisille homovihaajille. Menneiden vuosisatojen kulttuureissa on tällaisen yksisilmäisen mielenlaadun vallassa rakennettu paratiisia maan päälle ja vilpittömästi ihmetelty, kun seurasikin maailmansota. Viha ja suvaitsemattomuus eivät muutu hyveiksi siksi, että A kohdistaa ne B:hen eikä B A:han.
Rinne viettää outoon suuntaan
SDP:n sivuilla puolueen tuore puheenjohtaja Antti Rinne kirjoittaa näkemyksiään ”tasa-arvoisesta” (huoh) avioliittolaista. Sosialidemokraattista puoluetta ja sen arvomaailmaa mainostava teksti onnistuu hyvin välittämään juuri sen vaikutelman, joka minulla niistä onkin: paljon puhetta populistisista teemoista, jotta pysyttäisiin vallan syrjässä kiinni; vähän asiaa.
Tekstissä toistuvat mantran tavoin sanat ”ihmisoikeus” ja ”yhdenvertaisuus” ilman kelvollisia perusteita tai varsinaista substanssia. Ainoa perusteluna pidettävä virke on tässä:
Ihmiset eivät ole yhdenvertaisia, jos lainsäädäntö erottelee heidät seksuaalisen suuntautumisen mukaan.
Nykyinen lainsäädäntö vain ei erottele ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen mukaan. Se sallii yhden 18 vuotta täyttäneen miehen ja yhden 18 vuotta täyttäneen naisen menevän naimisiin täysin osapuolten seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta, kunhan nämä eivät ole parhaillaan avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa jonkun muun kanssa eivätkä lähisukulaisia. Homoseksuaaleiksi itsensä identifioivilla ihmisillä ei ole tässä suhteessa vähemmän oikeuksia kuin muillakaan, koska kyse on avioliiton olemuksesta eikä sitä hakevien seksuaalisista mieltymyksistä.
Minä en voi hakeutua kohdunpoistoon eikä minulle voida sellaista suorittaa, vaikka kuinka haluaisin. Kyse ei ole siitä, ettei minulla olisi oikeutta siihen jonkin suuntautumiseni vuoksi, vaan siksi, että tapahtuma nimeltä kohdunpoistoleikkaus merkitsee jotakin tiettyä asiaa, jota en voi noin vain määritellä uusiksi.
Toistan: oikeus saada oma, mielivaltaisesti määritelty parisuhteensa koko muun yhteiskunnan virallisesti tunnustamaksi kaikilla avioliiton eduilla ei ole ihmisoikeus. Sananvapaus, jota Rinne käyttää analogiana, on perinteisesti nähty ihmisoikeutena. En tosin muista, että SDP olisi esittänyt ainoatakaan yhtä paatoksellista tai edes lievästi kannustavaa lausuntoa, kun kansanedustaja Halla-aho osoitti taannoin, että toisilla on sananvapautta enemmän kuin toisilla ja joskus sitä ei ole lainkaan.
Vihjeettömyys herättää pelkoa
Kokoomuksen ainoa puoltavan äänen antanut lakivaliokunnan jäsen Jaana Pelkonen ei ymmärrä, ”että tästä asiasta keskustellaan vielä vuonna 2014”. Luultavasti nuoren ikänsä takia hänen on vaikea ottaa asioihin laajempaa perspektiiviä: miehen ja naisen välinen avioliitto on ihmiskunnan aikajanalla kirjoitettua historiaa vanhempi ilmiö. Sukupuolineutraali avioliitto on ilmiönä nuorempi kuin kännykkä. Ei liene kohtuutonta, että joku haluaa vielä keskustella siitä.
Millä tavalla se on joltain toiselta pois, jos ihmiset haluavat avioliiton solmia? Millä oikeudella muilta kielletään samoja oikeuksia kuin mitä itsellä on?
Nämä kaksi kysymystä olen kuullut toistuvasti. Jälkimmäiseen jo vastasinkin – ”muilta” ei kielletä samoja oikeuksia, vaan eri oikeuksia, joita kenelläkään ei (täysin sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta) nyt ole: oikeutta määritellä ”avioliitto” uudelleen niin, että se tarkoittaa mitä itse halutaan, ja vaatia kaikkia muita tunnustamaan tämä ”avioliitto” ja maksamaan sen viulut.
Jaa että mitkä viulut? Millä tavalla se on joltain toiselta pois, jos ihmiset haluavat ”avioliiton” solmia? Kokoomuksen kansanedustaja Pelkonen ei tietenkään ole ollut tällä vaalikaudella leikkaamassa ja ajamassa alas niitä nykytilanteessa taloudellisesti liian kalliita etuisuuksia, jotka kytkeytyvät juuri avioliittoon ja (sitä varsin luonnollisesti seuraavaan) perheeseen… Siksi ei voi olettaa hänen yhdistelevän asioita toisiinsa ja hoksaavan, että jokainen avioliitto maksaa yhteiskunnalle. Kirjoitin tästä juuri edellä ja huomautin lisäksi, että myös toisenlaisia yhteiskunnallisia kustannuksia on tiedossa – ei tietenkään sillä tasolla, että minä ja vaimoni menetämme jotakin sillä siunaaman hetkellä kun Tatu ja Patu sanovat toisilleen ”tahdon”, vaan laajemmin.
Ensimmäinen perusoikeus, jonka todennäköisesti menetän, on oikeus ajatella ja sanoa homoseksin harjoittamisen olevan luonnotonta, tarkoituksenvastaista ja väärin, vaikka käsitys on rationaalisesti perusteltavissa ja on ollut ihmiskunnan suunnattomalle enemmistölle täysi moraalinen selviö useamman tuhannen vuoden ajan.
Totta kai se on minulta pois.
Pumpulit ja päättely päin mäntyä
Lopuksi Ylen toimittaja Eero Mäntymaa kertoo kammoavansa pumpulia. Tämä henkilökohtainen pikku idiosynkrasia auttaa Eeroa tekemään yleistyksen, että luultavasti kaikkien muidenkin kaikki näkemykset, myös moraaliset, ovat samanlaisia yäk-reaktioon pohjautuvia alkukantaisia inhonväristyksiä.
En ymmärrä miksi jotakuta etoo ajatus kahden miehen tai naisen välisestä avioliitosta tai seksistä, mutta en toisaalta ymmärrä omaa inhoani pumpulia kohtaan. Mutta en ymmärrä, miksei sitä voi sanoa suoraan? Miksei voi sanoa ”homojen seksi ja rakkaus on ällöä”? Miksei voi sanoa ”kaksi isää tai kaksi äitiä on ällöä”? Miksei voi sanoa, että ”Kansalainen, varo! Homous voi tarttua”?
News flash, Eero. Ainakaan minä en koskaan sano näin siksi, että moraaliarvostelmani eivät ole kuvittelemiasi emotionaalisia, mystisiä ja järjellä ajatellen naurettavia yäk-reaktioita. Siksi minusta oli pohjattoman huvittavaa, kun Oikeutta eläimille -järjestö kampanjoi takavuosina lyhtypylväsjulisteilla, joissa koira istui lautasella veitsen ja haarukan välissä. Kuvatekstin ”MIKSEI? SYÖTHÄN SINÄ MUITAKIN ELÄIMIÄ!” tarkoitus oli herättää lukijassa juuri tuo yäk-reaktio ajatukseen rakkaan hauvelin syömisestä – naimisiinmenon sijasta 😉 – ja siten johtaa hänet veganismin kaidalle polulle, koska muut eläimet ovat ihan yhtä tärkeitä.
Minulla reaktio oli juuri päinvastainen. Miksi tosiaan en söisi koiriakin, jos ne ovat eläimiä siinä missä sika ja nauta eikä tunnepohjaisen inhoreaktioni takana ole mitään varsinaista järkeä? Julisteen sanoman romuttamiseksi sen alareunaan olisi tarvinnut vain piirustaa pari kiinalaista kirjoitusmerkkiä, jotka olisivat suomeksi kuuluneet ”kiitos, saisinko toisenkin annoksen”.
Näkemys, joka tekee moraalisista totuuksista pelkkiä yökkäyksiä, tunnetaan moraalifilosofiassa emotivismina, jota mm A. J. Ayer kannatti – sillä erotuksella, että tämän metaeettisen teorian mukaan ihminen toimii oikein seuratessaan tunteitaan. Eero Mäntymaan kuvittelemat homokammoiset ihmiset sen sijaan toimivat väärin seuratessaan tunteitaan ja tehdessään niiden pohjalta toisia rajoittavia päätöksiä. Koko hieno korttitalo romahtaakin sisäiseen ristiriitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun pitäisi myöntää, että homokammon lisäksi myös nuiva suhtautuminen suvaitsemattomiin konservatiiveihin ja heidän sanojensa ja tekojensa tuomitseminen on reiluuden nimissä pelkkätunnepohjainen yäk-reaktio eikä siis mitenkään eettisesti pätevä.
Hyvin suurelle joukolle ihmisiä homoseksin vastustaminen ei liity millään tavalla tunteiluun. Minulla ei ole piilevää pelkoa homouden tarttumisesta tai homoilun kohteeksi joutumisesta, enkä vilpittömästi ole koskaan kokenut vähäisintäkään homoeroottista impulssia, joka minun pitäisi tukahduttaa kieltämällä tai jonka pitäisi pelätä paljastuvan. Mielikuva kahdesta naisesta touhuamassa keskenään on minusta puolestaan jollain tapaa kiihottava, kuten uskoakseni monista muistakin miehistä. Tästä psykologisesta tilastani huolimatta pidän samaan sukupuoleen sekaantumista tarkoituksenvastaisena ja moraalisesti vääränä toimintana.
Moraaliset totuudet eivät ole emootioita. Jos olisivat, lähimmäisen rakastamisen ja hänen syömisensä välillä tehty valinta olisi pelkkä makuasia. Ketään ei voisi syyttää moraalisesta vääryydestä eikä kehua jalosta toiminnasta sen mielekkäämmin kuin moittia jotakuta siitä, että tämä julkeaa pitää anjovispizzasta tai söi suklaajäätelön. Jos moraaliarvostelmat ovat pelkkiä tunnepohjaisia, katsojasta riippuvaisia mieltymyksiä, maailman pahuutta ei voi käyttää minkäänlaisena perusteluna Jumalan olemassaoloa vastaan. Maailma kun ei tällöin ole ”paha” missään objektiivisessa mielessä, ainoastaan minun mielestäni – ja silloin olisi yhtä pätevää ruikuttaa, ettei voi uskoa hyvään ja kaikkivaltiaaseen Jumalaan, koska maailmassa on parsaa ja myrkynvihreitä sukkia.
Vastustamisen tueksi annetut perustelut ovat itse asiassa paljon järkevämpiä kuin Mäntymaan taustaoletus yökkäilystä, joka vesittää kaiken keskustelun ja moraaliarvioinnin.
- On perusteltua ja tavoiteltavaa, että lapsella olisi ensisijainen oikeus isään ja äitiin. (Siihenkin on varmaan syynsä, että lapsen saamiseen tarvitaan alun perin yksi isä ja yksi äiti.) Yksi vanhempi ei ole minusta tavoiteltava tilanne enkä itse myöntäisi adoptio-oikeutta yksinäiselle miehelle tai naiselle kuin poikkeustapauksessa (lapsi on lähisukulainen tms.)
- Jos Mäntymaa on sitä mieltä, että kaksi äitiä on parempi kuin yksi, niin kaiken järjen mukaan neljä äitiä on vielä kaksin verroin parempi. Miksei tämä johda lesbokommuunien tai vaikkapa naispesisjoukkueiden adoptio-oikeuden nostamiseen jonon kärkeen?
- Avioliittoinstituutio ei itsessään sisällä ajatusta jomman kumman osapuolen asemasta toisen ”omaisuutena”, vaikka patriarkaalisissa kulttuureissa näin on usein käynytkin. Eri kulttuureissa on ollut myös erilaisia paikallisia rajoituksia yhteiskuntaluokan, säädyn, iän, rodun tai muun sellaisen seikan suhteen, jotka ovat täysin epäolennaisia avioliiton olemuksen kannalta. Mutta viime vuosikymmeniin asti se on kaikkialla ollut miehen ja naisen välinen, kahdenkeskinen liitto.
- Päättäjiä tuskin tarvitaan perusteettomasti muuttamaan asioita, joissa ei ole mitään korjaamista. Heitä tarvitaan nimensä mukaisesti tekemään päätöksiä siitä, mitä asioille X, Y ja Z tulee tehdä. Toisinaan päättäjiä tarvitaan hillitsemään muoti-ilmiöiden perässä juoksevia ajattelemattomia äänestäjiään, mikäli näillä ei ole tarpeeksi omaa tolkkua.
Ja tietenkin Mäntymaa voisi noudattaa omaa neuvoaan käänteisesti ja pohtia, kannattaako pelkän tunnepohjaisen vau-reaktion pohjalta ”tehdä satojen tuhansien elämää koskevia päätöksiä”.
reunahuomautuksia 
Jälleen kerran kiitän siitä että joku osaa pukea sanoiksi sen mitä ajattelen!
komppaan edellistä. Ei taaskaan mitään lisättävää!
”Pidän samaan sukupuoleen sekaantumista tarkoituksenvastaisena ja moraalisesti vääränä toimintana” – Kirjoittaja ei perustele väitettään, joten eiköhän mielipiteessä ole sittenkin kyse perusteettomasta tunnepohjaisesta möläytyksestä.
Ja ”moraaliset totuudet”, mitenkäs jonkin asia perustellaan moraalisena totuutena, Raamatullako kenties :’D? Moraalihan on ihan subjektiivinen asia; – mitä sinä pidät vääränä, ei ole välttämättä toisten mielestä väärin, eikös tämän tekstin kirjoittaminen jo sen sinulle ole todistanut, koska haluat siinä esittää vastanäkemyksen sille isolle kansan osalle, jonka mielestä homoseksuaalisuus ei ole heteroseksuaalista moraalittomampaa? Päivän naurut – Kiitos!
Kirjoittajan tavoitteena ei tässä yhteydessä ollut perustella, miksi kyseessä on moraalisesti väärä toiminta. Tavoitteena oli vain esittää varteenotettava vaihtoehto Eero Mäntymaan oudolle oletukselle, että ainoa syy olla ihquttamatta homoseksuaalien olemista ja tekemistä on irrationaalinen, tarkoitukseton pumpuli-inho.
Seuraavassa kappaleessasi sekoitat keskenään ontologian ja epistemologian. Kysymys siitä, miten moraalisen totuuden voi tunnistaa, on luonteeltaan episteeminen. Se, onko moraalisia totuuksia olemassa, on ontologinen kysymys.
Moraalin subjektiivisuus ei tule todistetuksi sillä, että löydät kaksi ihmistä, jotka ovat eri mieltä jostakin moraalikysymyksestä. Moraalin subjektiivisuus tarkoittaa sitä, että moraalisen väittämän totuus on subjektin (eli lausujan) ominaisuus, ei tarkasteltavan teon eli objektin ominaisuus. Tällöin väittämä ”X on väärin” ei kerro mitään teosta X, ainoastaan lausujan mausta – samoin kuin lause ”suklaajäätelö on hyvää” ei kerro mitään suklaajäätelöstä, vaan sen kehujan mieltymyksistä.
Moraalin subjektiivisuudesta seuraa ikävästi se, että lausujan mielipide tekee moraaliväittämän todeksi. Jos sinä siis sanot, että (esimerkiksi) eläinten kiduttaminen on väärin, tuo väite on totta, mutta vain sinulle sinulle. Jos taas jonkun toisen mielestä eläinten kiduttaminen – tai homojen sortaminen, naisten alipalkkaaminen tai ympäristön saastuttaminen – on oikein, hän on yhtä oikeassa.
Ainoastaan siinä tapauksessa, että moraali on objektiivista, oikeita ja vääriä asioita sanan varsinaisessa merkityksessä on olemassa. Tällöin moraaliväittämä kertoo jotain teosta itsestään, ei väitteen esittäjästä. Jos väite ”eläinten kiduttaminen on väärin” pitää tässä tapauksessa paikkansa, se on totta jokaisen kohdalla – ei ainoastaan niiden, jotka ovat samaa mieltä kanssasi. Ainoastaan tässä tapauksessa jokainen eläimen kiduttaja syyllistyy aidosti moraaliseen vääryyteen ja hänen nuhtelemisensa on moraalisesti oikeutettua.
Vain täysi sosiopaatti kykenee elämään johdonmukaisesti ikään kuin moraali todella olisi subjektiivista. Suuri osa ihmisistä tiedostaa asian todellisen laidan siinä vaiheessa, kun esimerkki on hänelle henkilökohtaisesti kuuma aihe – kun naisten objektiivinen oikeus aborttiin, eläinten arvo, seksuaalinen tasa-arvo tai muu vastaava kyseenalaistetaan. Nekin, jotka tämänkin jälkeen väittävät teoriatasolla moraalin olevan täysin subjektiivista, kavaltavat todelliset uskomuksensa vuorokauden sisällä. Ei tarvita kuin tilanne, jossa joku rikkoo subjektivistin omaa moraalinormistoa vastaan. Yhtäkkiä subjektivisti edellyttääkin toisen elävän tiettyjen sääntöjen mukaan, ikään kuin ne koskisivat kaikkia.
Siis: jos moraali todella on subjektiivista, kuten itse väität, kukaan homoja sortava ei tee mitään moraalisesti väärää.
Vieläkö naurattaa? 🙂
Subjektiivisuuksia on toki eri tasoisia, eivätkä ”subjektivistit” tokikaan kannata näkemystä että pelkkä mielipide vailla perustelua olisi riittävä perustus moraalisille päätöksille ja teoille, ainakaan niin kauan kuin elämme yhteisössä jossa on tultava toimeen muiden kanssa. Kristittyjenkin ”objektiivinen” moraali on subjektiivinen sekin, koska se riippuvainen Jumalan luonteesta jne. Se, missä subjektiivinen moraali on ”objektiiviseen” moraaliin verrattuna ylivertainen, on sen kyvyssä määritellä käsitteet oikea ja väärä hyödyllisesti ja merkityksellisesti.
Moraalirelativismia on tosiaan muutamaa lajia, mutta ne kaikki kärsivät edellä kuvaamastani ongelmasta – oikea ja väärä lakkaavat olemasta merkityksellisiä käsitteitä, vaikka niitä käytetään edelleen ikään kuin ne viittaisivat johonkin todelliseen.
Siksi minun onkin vaikeaa niellä perusteluitta viimeistä väitettäsi, joka on tarkasteluni tulokseen nähden täysin päinvastainen. Subjektivisti voi määritellä, ettei vaikkapa raiskaus ole mukavaa, hyödyllistä, yhteisöä rakentavaa, minulle miellyttävää, yhteisten pelisääntöjen mukaista tms. Hän ei kuitenkaan pysty toteamaan, että teko itsessään olisi moraalisesti väärin. Hän käyttää kyllä joskus näitä sanoja, mutta tarkoittaa todellisuudessa vain jotain yllä luetelluista.
Ole hyvä ja osoita, että olen väärässä.
Phuh. Mistähän sitä aloittaisi. Koko teksti on vähän kuin piru lukisi raamattua ja viilaisi sitten kaikki pilkut pois, mutta jos sitä nyt pitäytyisi kuitenkin vain kaikkein suurimmissa räikeyksissä.
Puhelimesta ja soppakauhasta:
”Eheämpi analogia olisi kuitenkin, että pari kolme ihmistä sadasta on saanut päähänsä käyttää puhelintaan soppakauhana. Tämän lisäksi he vaativat äänekkäästi, että kansanhuoltoviraston täytyy virallisesti julistaa tämä käyttötapa yhtä hyväksi, oikeaksi ja arvokkaaksi kuin enemmistön (heidän mielestään) täysin sattumanvarainen mieltymys käyttää puhelinta soittamiseen, tekstaamiseen ja muutamaan muuhun käyttöohjeessa mainittuun tarkoitukseen. (Palaan aiheeseen vielä myöhemmin siltä varalta, että joku luulee käyttöohjeen tarkoittavan tässä analogiassa Raamattua.)”
Jos olemme oikein objektiivisia ja rehellisiä, sukupuolineutraalissa (en mielelläni käytä sanaa ”tasa-arvoinen”, koska uusi avioliittolaki ei ole sitä) avioliittolaissa ei ole kysymys siitä, että kahden samaa sukupuolta olevan liitto tulisi julistaa laissa yhtä oikeaksi kuin heteroliitotkin. Kyse on siitä, että ei ole perusteltua syytä laittaa ihmisiä, vanhempia ja perheitä eriarvoiseen asemaan lainpykälien edessä.
Lakialoitteessa ei ole kyse hyväksynnästä, vaan tasa-arvosta. Siitä ajattelin puhua lisää seuraavan lainauksen jälkeen:
”– että koko Suomen kansan on oltava kiinnostuneita heidän petipuuhistaan siinä määrin, että se valtiovallan kädellä julistaa homomöyrimisen samanarvoiseksi ja yhtä hienoksi kuin heteromöyrimisen– ”
Ei, vaan kyse on nimenomaan siitä, ettei kukaan halua joutua pakotetuksi puhumaan tai perustelemaan omia petipuuhiaan. Sillä, että saataisiin avioliitto ja rekisteröity parisuhde saman laillisen nimikkeen alle, suojeltaisiin ihmisten yksityisyyden suojaa esim. Kelan papereissa (rekisteröidyssä parisuhteessa elävä ei välttämättä halua kuuluttaa koko maailmalle olevansa homo, tai edes kelan tädeille ja sedille). Ei ole tarkoituksenmukaista ylläpitää kahta erillistä parisuhdeinstituutiota, etenkin kun nämä kaksi ovat täysin eri asia lain edessä.
Toistan itseäni: viis muusta, mutta lain edessä avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen tulee merkitä samoja asioita.
” Jos homo saa homoutensa tähden pienempää palkkaa tai menettää työnsä, ammattiliiton on syytä puuttua asiaan. Mutta jos putkimies ei pääse naimisiin palomiehen kanssa, ammattiliiton on syytä pysyä lestissään ja pitää päänsä kiinni.”
Minussa ammattiliiton uutisia seuraavana herää kysymys, oletko lukenut kyseisestä uutisoinnista mitään muuta kuin otsikot? Kyse on nimenomaan ensin mainitsemastasi asiasta, ei siitä että ammattiliitot haluaisivat puuttua ihmisten yksityiselämään. Ehkä räikein asiavirhe koko tekstissä.
”Nykyinen lainsäädäntö” (jne.)
Sallii miesten ja naisten mennä naimisiin toistensa kanssa, kyllä, ja tämä on oikein hieno asia. Vieläkään ei ole perusteltu sitä, miksi nykyistä lainsäädäntöä ei voisi muuttaa siihen suuntaan, että myös kaksi samaa sukupuolta olevaa voisi saada lain edessä saman aseman toisiinsa sitoutuneena parina kuin kaksi eri sukupuolen edustajaa. Ilman tätä perustetta on vaikea ottaa kantaa muihin asioihin, ja kaikki perustelut jotka olen itse tähän asti kuullut perustuvat lähinnä ”mutta se ei vain ole oikein”-lauseen erilaisiin variantteihin. Tämä ei vain ole argumentti. It just isn’t.
Jos homojen oikeudet eivät liikuta, niin on syytä muistaa myös, että tälläkin hetkellä Suomessa on sateenkaariperheiden lapsia, joiden oikeuksista myös nyt puhutaan. Onko lapsella oikeus elää molempien (kaikkien?) vanhempiensa lapsena, sen sijaan että hän saa lain edessä kiinnittyä vain toiseen tarvitsematta pelätä että toisen vanhemman oikeudet häneen katoavat?
”Kohdunpoistoleikkaus” (jne.)
Ei ole verrattavissa avioliittolakiin. Kohdunpoistoleikkaus tarkoittaa toimenpidettä, jossa kohtu poistetaan. Miehille tällaista ei voida tehdä, koska heillä ei ole kohtua, eikä myöskään naisille, joilla ei syystä tai toisesta ole kohtua. Avioliitto on paljon ihmisen biologiaa abstraktimpi käsite.
”Sukupuolineutraali avioliitto on ilmiönä nuorempi kuin kännykkä. Ei liene kohtuutonta, että joku haluaa vielä keskustella siitä.”
Tästä olen täysin samaa mieltä, ja minusta on hienoa että asiasta keskustellaan. Sääli vain että keskustelu yleensä degeneroituu täysin tunnepitoiseen paskanheittoon ja nolla-argumentteihin, joiden viesti on ”minä olen oikeassa, sinä olet väärässä, minä olen viisas, sinä olet idiootti”. Tätä ei voi kutsua parhaalla tahdollaankaan asialliseksi ja rakentavaksi keskusteluksi.
”Ensimmäinen perusoikeus, jonka todennäköisesti menetän, on oikeus ajatella ja sanoa homoseksin harjoittamisen olevan luonnotonta, tarkoituksenvastaista ja väärin…”
Tästä taas en ole samaa mieltä. Saathan sinä ajatella ja sanoa aivan mitä haluat, sen vuoksi meillä on sananvapaus. Ainoat lailliset perusteet jotka tätä vapautta rajoittavat, on jos alat yllyttää ihmisiä järjestelmällisesti hakkaamaan, pahoinpitelemään ja tappamaan jonkun tietyn ihmisryhmän ihmisiä, esimerkiksi nyt sitten homoja. Ai et aio tehdä niin? No niin minä vähän ajattelinkin.
Toki koen myötätuntoa siihen että koet menettäväsi jotain, minkä koet elämässäsi suureksi, tärkeäksi ja turvallisuutta aiheuttavaksi asiaksi.
…” vaikka käsitys on rationaalisesti perusteltavissa ja on ollut ihmiskunnan suunnattomalle enemmistölle täysi moraalinen selviö useamman tuhannen vuoden ajan.”
Villakoiran ydin lienee tässä. Kuinka tämä käsitys on rationaalisesti perusteltavissa?
Mainittakoon myös, että ei, tämä käsitys ei ole ollut kaikkialla maailmassa moraalinen selviö useamman tuhannen vuoden ajan, kuten myös se että vielä vähän aikaa sitten orjakauppa oli moraalinen selviö, naisen kuuluminen omaisuutena lähimmälle miespuoliselle henkilölle oli moraalinen selviö, ja näin Suomessa oltaessa – se, että mies hakkasi vaimoaan humalassa, oli moraalinen selviö.
Ihmisten kasvaessa ja kehittyessä kehittyy myös moraalimme ja empatiamme.
Mutta toistan: kuinka tämä käsitys on rationaalisesti perusteltavissa? (Lastentekoargumenttiin totean vain, että ihmiskunnan liikakasvu, ja homoseksuaalisuutta esiintyy eläinlajeillakin, eli ne väsyneet vasta-argumentit väsyneeseen väitteeseen.)
”Hyvin suurelle joukolle ihmisiä homoseksin vastustaminen ei liity millään tavalla tunteiluun.”
Hyvin suuri joukko ihmisistä ainakin ilmaisee itseään hyvin tunnepitoisesti, joten tämänkaltaiset ”väärinymmärrykset” tapahtuvat hyvin herkästi. Oma kirjoituksesi on ensimmäinen edes tavallaan rationaalinen raapustus jonka olen median syövereistä löytänyt, minkä takia halusinkin siihen kommentoida. Keskustelu ja puhuminen on tärkeää, nimenomaan loogisella ja rationaalisella tasolla. Surullista kyllä, en tiedä millaisessa ympäristössä itse elät, mutta ne tavalliset ihmiset argumentoivat sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan nimenomaan tunnepitoisesti ja tunteillen.
”Eero Mäntymaan kuvittelemat homokammoiset ihmiset sen sijaan toimivat väärin seuratessaan tunteitaan ja tehdessään niiden pohjalta toisia rajoittavia päätöksiä.”
Miksi homokammoisten/konservatiivien/mitä termiä nyt halutaankaan käyttää tulisi sallia tehdä -toisia- ihmisiä rajoittavia päätöksiä? Eihän kukaan ole pakottamassa heitä tekemään asioita, jotka ovat pahasta/väärin/syntiä. Tähän tahtoisin kuulla vastauksen. Miksi?
Ettei se vahingossakaan jäisi huomaamatta, kysyn vielä: Miksi?
”Vastustamisen tueksi annetut perustelut ovat itse asiassa paljon järkevämpiä —”
Voi hyvä luoja.
”On perusteltua ja tavoiteltavaa, että lapsella olisi ensisijainen oikeus isään ja äitiin. (Siihenkin on varmaan syynsä, että lapsen saamiseen tarvitaan alun perin yksi isä ja yksi äiti.) Yksi vanhempi ei ole minusta tavoiteltava tilanne enkä itse myöntäisi adoptio-oikeutta yksinäiselle miehelle tai naiselle kuin poikkeustapauksessa (lapsi on lähisukulainen tms.)”
Oletetaan, että asia on perusteltu ja tavoiteltava. Nykyinen laki asettaa silti ihmiset eriarvoiseen asemaan, sillä mainitsemasi yksineläjät saavat kyllä hakea adoptiota, mutta pariskunnat jotka koostuvat kahdesta saman sukupuolen edustajasta, eivät.
Miksi tämä on perusteltua ja tavoiteltavaa? Toistaiseksi ei ole olemassa yhtäkään tutkimusta (trust me, I’ve searched) joka voisi luotettavasti todentaa että lapsen kehitykselle on välttämätöntä kasvaa äidin ja isän kanssa, tai että kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa olisi huonompi kombo lapselle kuin heteropari.
Lapselle on välttämätöntä ja tarpeellista tasapainoisen ja terveellisen kehityksen kannalta saada kehittää läheinen kiintymyssuhde ainakin yhteen sellaiseen aikuiseen, joka on tuttu ja turvallinen, joka ei katoa, joka ei kohtele ja hoida lasta mielivaltaisesti ja joka rakastaa tätä. Kuten huomaat, nämä kriteerit eivät ole sukupuolisidonnaisia.
Silloinkin kun lapsella on kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa, hän ei jää paitsi toisen sukupuolen malleista (paitsi jos vanhemmat ovat tynnyrissä kasvaneita ääliöitä). Yksinhuoltajien lapsetkin hakevat ”puuttuvan” vanhemman mallia lähiaikuisista. Sedistä, tädeistä, opettajista, urheiluvalmentajista, harrastusohjaajista, lista on loputon. Ideaalitilanteessa jostain sellaisesta läheisestä aikuisesta, joka pystyy olemaan lapsen tukena tämän elämän kaikissa tilanteissa myös vapaa-ajalla.
”Avioliittoinstituutio ei itsessään sisällä ajatusta jomman kumman osapuolen asemasta toisen ”omaisuutena”, vaikka patriarkaalisissa kulttuureissa näin on usein käynytkin. Eri kulttuureissa on ollut myös erilaisia paikallisia rajoituksia yhteiskuntaluokan, säädyn, iän, rodun tai muun sellaisen seikan suhteen, jotka ovat täysin epäolennaisia avioliiton olemuksen kannalta. Mutta viime vuosikymmeniin asti se on kaikkialla ollut miehen ja naisen välinen, kahdenkeskinen liitto.”
Eikä ole, saatana. Ainakin kristilliseen avioliittoon on muualla maailmassa sisältynyt aviovaimon (joka saattaa olla raiskauksen uhri tai kuolleen veljesi vaimo) palvelijat, tai miehen palvelijat, tai aika lailla kuka tahansa jonka mies on halunnut ottaa vaimonsa rinnalle. Mihin perustat väitteen että avioliittoinstituutio itsessään ei sisällyttäisi ajatusta toisesta toisen ”omaisuutena”? Jos nykyiseen lainsäädäntöön, ota ihmeessä huomioon että se ei ole säilynyt muuttumattomana viime vuosikymmeniin asti, kuten väität.
Ja sitten niitä moraalijuttuja. En tiedä sinusta, mutta minusta ei kuulosta oikeudenmukaiselta tai tasa-arvoiselta, että avioliittoa rajoittaisivat tahi säätelisivät yhteiskuntaluokka, sääty, tai rotu. Olet siinä aivan oikeassa, että nuo ovat avioliiton kannalta täysin epäolennaisia (joskin iästä voisin väitellä olevani eri mieltä).
Mikä sitten on avioliiton kannalta olennaista?
Näistä pointeista huolimatta (niihin toki vastausta odottaen) kiitän tästä kirjoituksesta, oli tosiaan ensimmäinen teksti joka edes yritti keskustella aiheesta asiallisesti ja siinä jopa paikoin onnistuen. Jäi kyllä hieman sellainen kysyvä olo, että mikä niissä homoliitoissa (huoh) on niin paha asia ja väärin? Silleen tiivistetysti.
Oikea ja väärä ovat vain sanoja vailla sisältöä, jos niille ei määritellä tarkoituksenmukaista merkitystä. Mikä tekee teosta ”itsessään” moraalisesti väärän, voisitko selventää sitä? Eikö se ole raiskauksen tapauksessa väkivaltaa, pakottamista, yksityisyyden loukkaamista, satuttamista jne, joka teosta tekee väärän? Jos nuo piirteet puuttuisivat teosta, en olisi enää ollenkaan varma onko se moraalisesti väärin. Niimpä olen sitonut moraalisesti väärän todellisiin asioihin liittyen ihmisen (ja eläinten) hyvinvointiin. Voisimme periaatteessa jopa mitata täysin objektiivisesti ja faktuaalisesti, että ihminen ei voi hyvin kun hänet raiskataan tai kun hänet on raiskattu.
Nyt, kerro sinun perustelusi, mikä tarkalleen ottaen tekee raiskauksesta moraalisesti väärän teon?
¨”Kristittyjenkin ”objektiivinen” moraali on subjektiivinen sekin, koska se riippuvainen Jumalan luonteesta jne.”
Varsinkin kun otamme huomioon minkälaisia hirmutekoja tuo Jumala on määrännyt seuraajiaan tekemään esim. Vanhan testamentin tapahtumissa.
Asiasta meuhkaaminen pn minustaki vähän tarpeetonta. Homoliitothan ovat vähän kuin kuolema: sen toteutumista voi korkeintaan hidastaa, mutta ei estää – ja valitettavan moni tuntee sitä kohtaan irrationaalista pelkoa.
Hei,
kiitos piiitkästä kommentista. 🙂 Se oli erimieliseksi palautteeksi varsin harvinainen asiallisuudessaan ja rauhallisuudessaan. Mukavaa, että osaamme arvostaa näitä piirteitä puolin ja toisin.
”Lakialoitteessa ei ole kyse hyväksynnästä, vaan tasa-arvosta.”
Linkittämässäni uutisessa kansanedustaja Jaana Pelkonen näyttää olevan toista mieltä. Hänen mukaansa kyse on siitä, miten yhteiskunta suhtautuu kansalaisiin (eli hyväksyykö heidät vai ei). ”Möyrimisen” yhteyteen linkittämässäni aiemmassa blogitekstissäni pyrin myös perustelemaan, miksi sukupuolineutraalille avioliittolaille ei ihan oikeasti jää juuri mitään muuta kuin virallisen selkääntaputuksen leiman rooli. Se on vain signaali julkisesta hyväksynnästä.
Mitä tekemistä asialla on kenenkään arvon tai tasa-arvon kanssa?
”suojeltaisiin ihmisten yksityisyyden suojaa esim. Kelan papereissa (rekisteröidyssä parisuhteessa elävä ei välttämättä halua kuuluttaa koko maailmalle olevansa homo”
Tämän kauhean epäkohdan oikaisemiseksi minulla oli juuri yksinkertainen, rakentava ehdotus.
”Ei ole tarkoituksenmukaista ylläpitää kahta erillistä parisuhdeinstituutiota, etenkin kun nämä kaksi ovat täysin eri asia lain edessä.”
Oliko tuossa ajatuslipsahdus (ovat mielestäsi täysin SAMA asia) vai tarkoitatko, että tällä hetkellä laki kohtelee homo- ja heteropareja täysin eri tavalla? Oletko todella siinä käsityksessä, että avioliiton solmineella parilla ja rekisteröidyssä parisuhteessa elävällä parilla on kaikilla elämänalueilla täysin eri oikeudet..?
Parisuhdelajien pitäminen erillään on täysin perusteltua, jos ne ovat olennaisesti erilaisia. Niiden on nähty olevan olennaisesti erilaisia koko sen ajan, jolta meillä on kirjoitettua historiaa.
”Minussa ammattiliiton uutisia seuraavana herää kysymys, oletko lukenut kyseisestä uutisoinnista mitään muuta kuin otsikot?”
En ole lukenut edes niitä otsikoita – luin vain Anna Perhon kommentin asiasta ja vastasin hänelle. Vastaukseni kannalta ei ole väliä, mitä ammattiliitot tähän mennessä ovat ehtineet sanoa ja mitä ne kenties vielä myöhemmin sanovat, koska oma kannanottoni on periaatteellinen. Jos ammattiliitot ovat tähän asti pitäytyneet vain työelämän piiriin kuuluvien epätasa-arvoseikkojen parissa, kaikki kunnia niille.
”Vieläkään ei ole perusteltu sitä, miksi nykyistä lainsäädäntöä ei voisi muuttaa siihen suuntaan, että myös kaksi samaa sukupuolta olevaa voisi saada lain edessä saman aseman toisiinsa sitoutuneena parina kuin kaksi eri sukupuolen edustajaa.”
Tätä samaa taktiikkaa homoaktivisti Jusu Vihervaara on yrittänyt toisessa verkkomediassa jo useamman vuoden. Omien perustelujen antamisen sijaan hän kysyy kysymästä päästyään: ”Miksi lakia sitten ei voisi muuttaa?” Taktiikkaa kutsutaan todistustaakan väistämiseksi.
Ei homma toimi niin, että kysellään, miksi jostain asiasta ei säädettäisi lakia. Yhteiskunnalla ei ole mitään oikeutta sekaantua kansalaistensa yksityiselämään, ellei siihen ole erityisen hyvää syytä. Sekaantuminen voi olla rajoittavaa tai kannustavaa, mutta hyvä syy tarvitaan joka tapauksessa. Olen toisaalla muistutellut mieliin, miksi valtio ylipäänsä jakaa avioliittotodistuksia. Ei se tee niin huvikseen – eikä ole ”tasa-arvoa”, että aivan mikä tahansa kokoonpano saa marssia tiskin taakse pyytämään samanlaista paperia vain siksi, että se sattuu olemaan niin kiva paperi.
Lakien muuttelemiseen ja laajentamiseen tarvitaan niin ikään hyvä syy. Kysymys ei siis kuulu, miksi lakia ei voisi muuttaa, vaan miksi sitä pitäisi mennä muuttamaan? Tasa-arvo on tässä pelkkä muodikas iskusana, jota käytetään keppihevosena. Tarvitaan jokin muu pätevä syy.
”Onko lapsella oikeus elää molempien (kaikkien?) vanhempiensa lapsena”
Kaikkien vanhempiensa? Toistaiseksi jokainen meistä on tasan yhden isän ja yhden äidin aikaansaannosta. Vasta kun tuo liitto rikotaan, saadaan pohdittavaksi tilanteita, joissa kuusi aikuista vaatii ”oikeuksia” samaan lapseen. Aloitat kappaleen puhumalla lasten oikeuksista, mutta sen loppuun mennessä ne muuttuvat toisen vanhemman oikeuksiksi lapseen. Tämä pohjavire on sävyttänyt koko julkista keskustelua – avioliittolain muuttajat puhuvat lapsen oikeuksista, mutta tarkoittavat aikuisen oikeutta saada lapsi.
Kohdunpoistoleikkaus tarkoittaa tiettyä operaatiota, jota (kuten toteat) ei voi soveltaa mieheen tasa-arvoruikutuksista huolimatta, ellei määritellä käsitettä uusiksi niin, että minulta tosiasiassa poistetaan kivekset, mutta saan sanoa käyneeni ”kohdunpoistoleikkauksessa”. Pointtini oli, että myös avioliitto tarkoittaa tiettyä kokonaisuutta. Se ei ole mielivaltaisesti keksitty ilmiö, vaan osa ihmisolemukseen kuuluvaa todellisuutta. Sitä ei voi soveltaa kahteen saman sukupuolen edustajaan tasa-arvoruikutuksista huolimatta, ellei määritellä käsitettä analogisesti uusiksi.
”Tästä taas en ole samaa mieltä. Saathan sinä ajatella ja sanoa aivan mitä haluat, sen vuoksi meillä on sananvapaus.”
Mukavaa, että ajattelet näin. Mutta jos katsotaan USAn ja Kanadan tai Euroopan mallia, onko mitään syytä olettaa, että sama kehitys ei toistuisi meillä ja että pelkkä homoseksin kritisoiminen katsotaan kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan? Esimerkiksi Ruotsissa pastorille nousi laki sananvapautta vastaan, kun hän oli kutsunut pitämässään saarnassa ko. toimintaa synniksi.
”Mainittakoon myös, että ei, tämä käsitys ei ole ollut kaikkialla maailmassa moraalinen selviö useamman tuhannen vuoden ajan”
Mainitse toki samaan hengenvetoon kulttuuri, jossa samaa sukupuolta olevien liitot ovat olleet yhteiskunnallisesti täysin samassa asemassa kuin miehen ja naisen avioliitto ennen (sanotaan) vuotta 1980. 🙂
”kuten myös se että vielä vähän aikaa sitten orjakauppa oli moraalinen selviö, naisen kuuluminen omaisuutena lähimmälle miespuoliselle henkilölle oli moraalinen selviö, ja näin Suomessa oltaessa – se, että mies hakkasi vaimoaan humalassa, oli moraalinen selviö.”
Ehkä minun on selvennettävä käsitettä ”moraalinen selviö”. Se tarkoittaa, että jollekulle on ilmeistä, mikä on moraalisesti oikea tapa ajatella tai toimia. Kutsuessani miehen ja naisen avioliittoa moraaliseksi selviöksi viittaan siihen tosiseikkaan, että paikallisista värisävyistä ja yksityiskohdista huolimatta kaikki kulttuurit kaikkina aikoina kaikkialla maailmassa ovat pitäneet oikeana kohdella miehen ja naisen välistä virallista aviosuhdetta aivan erityisen kunnioituksen ja suojelun ansaitsevana. Tätä kunnioitusta ja suojelua ei ole osoitettu muille vaihtoehtoisille suhteille.
Orjakauppa ei koskaan ole ollut tällainen moraalinen selviö, ei varsinkaan ”vähän aikaa sitten”. Vaimon kuulumista lähimmän miespuolisen sukulaisen suojelukseen ei luultavasti ole lainkaan nähty moraalisena kysymyksenä, vaan käytännöllisenä periaatteena. Enkä provokaatiosta huolimatta usko, että kukaan mies pitää selvin päin ja selkeästi ajatellessaan moraalisena oikeutenaan hakata ketään, varsinkaan vaimoaan. Päinvastoin luulen, että juuri kännipäissään hakkaamisen vääryys on hänelle moraalinen selviö.
”Mutta toistan: kuinka tämä käsitys on rationaalisesti perusteltavissa?”
Tähän puutun myöhemmin omassa postauksessaan. Väestön (kuviteltu) liikakasvu tai eläinkunnan homoseksi eivät liity asiaan. Mutta kun nyt luontoa lähdettiin tutkimaan ja argumentoidaan (väsyneesti tai pirteästi), että homoseksuaalisuus on luonnollista koska eläinkunta, ja homoseksi on oikein koska se on luonnollista, käy ohraisesti. Jos homoseksuaalisuuden hyväksyttävyys perustetaan siihen, että se on luonnollista, on homoadoptio ilmeisesti luonnotonta ja siksi sitä ei pidä hyväksyä. Voi olla luonnollista pariutua saman sukupuolen edustajan kanssa, mutta luonnollinen seuraus tästä on lapsettomuus. Kakkuaan ei voi tällä argumentilla sekä syödä että säästää.
”Miksi homokammoisten/konservatiivien/mitä termiä nyt halutaankaan käyttää tulisi sallia tehdä -toisia- ihmisiä rajoittavia päätöksiä? Eihän kukaan ole pakottamassa heitä tekemään asioita, jotka ovat pahasta/väärin/syntiä. Tähän tahtoisin kuulla vastauksen. Miksi?”
Koska kaikki päätökset ovat luonteeltaan sellaisia, että ne rajoittavat toisia ihmisiä, ja vaihtoehtona on se, että homotykkääjät/radikaalit/mitä termiä nyt halutaankaan käyttää tekevät omien mieltymystensä mukaisia päätöksiä, jotka niin ikään rajoittavat toisia ihmisiä. Kun homoseksi on poistettu sekä rikoslaista että sairausluokituksesta, sukupuolivähemmistöt ovat täysin vapaita muodostamaan omia pari- ja monisuhteita juuri sellaisilla kokoonpanoilla kuin haluavat. Kukaan ei rajoita heitä, miksei se riitä?
”Voi hyvä luoja.”
Häh? Oletko oikeasti sitä mieltä, että on järkevämpää sanoa ”hyi, homot on niin ällöjä!” kuin ”minusta lapsella tulisi säilyttää lähtökohtaisesti oikeus isään ja äitiin”? Minun on vaikea uskoa sitä. Samaa on vaikea uskoa myös silloin, kun Eero Mäntymaa väittää niin. Eero toivoo, että kaikki parisuhdelain vastaiset argumentit heitettäisiin pois ja siirryttäisiin pelkkään ällöilyyn, koska… se on niin paljon fiksumpaa ja kunnioitettavampaa? Vai siksi, että se on tarpeeksi naurettavaa sivuutettavaksi kokonaan?
Kyllä kai minäkin toivoisin, että kaikki ideologiset vastustajani tekisivät itsestään täysiä pellejä lyömällä CAPSit päälle ja vaihtamalla asiallisen argumentoinnin pissakakkajuttuihin. Voittaisin paljon vähemmällä vaivalla. Mutta ei maailma toimi aina niin kuin Eeron päiväunissa…
”Nykyinen laki asettaa silti ihmiset eriarvoiseen asemaan, sillä mainitsemasi yksineläjät saavat kyllä hakea adoptiota, mutta pariskunnat jotka koostuvat kahdesta saman sukupuolen edustajasta, eivät.”
Jos se auttaa asiassa, minä voin vastustaa samaan hengenvetoon myös sinkkuadoptioita.
”Toistaiseksi ei ole olemassa yhtäkään tutkimusta (trust me, I’ve searched) joka voisi luotettavasti todentaa että lapsen kehitykselle on välttämätöntä kasvaa äidin ja isän kanssa”
Olet ehkä etsinyt jotain, mitä ei voi todistaa. Tokko kukaan väittää, että se on nykytiedon valossa välttämätöntä – ihmisiä niistä lastenkotilapsista ja slummien kasvateistakin tulee. Kyse on kai siitä, mikä on nykytiedon valossa parasta, ja se on tietääkseni biologisten vanhempien uskollinen, rakastava parisuhde.
”Yksinhuoltajien lapsetkin hakevat ”puuttuvan” vanhemman mallia lähiaikuisista. Sedistä, tädeistä, opettajista, urheiluvalmentajista, harrastusohjaajista, lista on loputon. Ideaalitilanteessa jostain sellaisesta läheisestä aikuisesta, joka pystyy olemaan lapsen tukena tämän elämän kaikissa tilanteissa myös vapaa-ajalla.”
Sana puuttuvan on aivan tarpeettomasti lainausmerkeissä. Toinen vanhempi aivan todella puuttuu, eikä kukaan kai yritä väittää, että lapsen kannalta on samantekevää onko hänellä isä ja äiti vai pelkkä äiti (tai isä). Tietenkin kyseessä on aivan todellinen vaje, jota täytyy paikata jollakin muulla ihmissuhteella.
Seuraava kysymys kuuluu: miksi on lapsen edun mukaista sijoittaa hänet perheeseen, jossa on lähtökohtaisesti niin keskeinen vaje, että sitä täytyy paikata jollakin muulla ihmissuhteella, tai muuten on oikeutettua pitää vanhempia (omia sanojasi käyttäen) tynnyrissä kasvaneina ääliöinä? Annettaisiinko sama lapsi adoptiotoimistosta sellaiselle heteroparille, jossa isä olisi niin poissaoleva tai lasta laiminlyövä, että puuttuvaa isän mallia pitäisi lähteä hakemaan sedistä, opettajista tai urheiluvalmentajista? Miksi kaikki sitten on hienosti, kun kuvitteellinen naispari hakee lasta ja sanoo hoitavansa isän mallin näin?
Kovin harvoin kukaan muu aikuinen kuin oma isä tai äiti pystyy täyttämään tuon mainitsemasi ideaalitilanteen tarpeen, koska juuri näillä kahdella on velvollisuus olla olemassa lastaan varten myös vapaa-ajalla. Perheen ulkopuoliset aikuiset ovat parhaassakin tapauksessa vain korvikkeita.
”Ainakin kristilliseen avioliittoon on muualla maailmassa sisältynyt aviovaimon (joka saattaa olla raiskauksen uhri tai kuolleen veljesi vaimo) palvelijat, tai miehen palvelijat, tai aika lailla kuka tahansa jonka mies on halunnut ottaa vaimonsa rinnalle.”
Tämä on räikeä asiavirhe. Puhut varmaan vanhatestamentillisista juutalaisista säädöksistä, jotka asenteellisen ja pahasti virheellisen taulukon muodossa ovat kiertäneet netissä jo muutaman vuoden. ”Kristillinen avioliittokäsitys” on vähän eri juttu. 🙂
”Mihin perustat väitteen että avioliittoinstituutio itsessään ei sisällyttäisi ajatusta toisesta toisen ”omaisuutena”?”
Höh. Se konsepti, että mies ja nainen liittyvät virallisesti yhteen ja muodostavat pysyvän yhteiskunnallisen perusyksikön, ei kaiketi millään tavalla itsessään sisällä ajatusta, että mies saisi kohdella naista kuin omistamaansa esinettä sen enempää kuin nainen miestäkään. Yhteiskunnan kannalta kyseinen perusyksikkö on olemassa vain ja ainoastaan tuottaakseen seuraavan täyspäisen sukupolven, eikä tämä tavoite kai onnistu, jos toinen osapuoli tekee toisen elämästä sietämätöntä. Niinpä konseptin kannalta on itse asiassa keskeistä, että osapuolten välit ovat kunnioittavat ja suuntautuneet yhteistyöhön.
Koska ”subjektiivinen moraali” tuntuu edelleen olevan käsitteenä hankala, huomautan vielä parista seikasta.
Se seikka, että VT:n Jumala tekee tai käskee tehdä jotakin, mitä Juha Leinivaara pitää ”hirmutekona”, ei lainkaan todista moraalin olevan subjektiivinen. Seikka todistaa vain, että Jumala ja Juha ovat eri mieltä teon luonteesta ja sen oikeutuksesta.
Mikä vielä pahempaa, jos moraali olisi todella subjektiivista, Juha Leinivaara ei voisi perustaa mihinkään väitettään siitä, että VT:n Jumala syyllistyy ”hirmutekoihin”. Subjektiivisen moraalin vallitessa väittämä pelkistyy viime kädessä tarkoittamaan ainoastaan, että VT:n Jumala on tehnyt tai käskenyt jotakin, mistä hän (ja kenties joukko muita ihmisiä) ei pidä.
Ei välttämättä. On aivan mahdollista, että jokin maa olisi viimeinen homoliittoja vastustava valtio, ja että se pysyy kannassaan vuodesta toiseen ulkopuolisista mielipiteistä piittaamatta. En tosin elättele toiveita, että Suomi osaisi koskaan olla missään kysymyksessä tällainen maa. 😀
Mutta homoliitothan ovat itse asiassa sallittuja avioliittoon rinnastettavin oikeuksin vain pienessä osassa maailmaa. Muslimivaltiot eivät tule luultavasti ikinä hyväksymään niitä.
”Eikö se ole raiskauksen tapauksessa väkivaltaa, pakottamista, yksityisyyden loukkaamista, satuttamista jne, joka teosta tekee väärän?”
Tietenkin.
”Voisimme periaatteessa jopa mitata täysin objektiivisesti ja faktuaalisesti, että ihminen ei voi hyvin kun hänet raiskataan tai kun hänet on raiskattu.”
Luultavasti.
”Nyt, kerro sinun perustelusi, mikä tarkalleen ottaen tekee raiskauksesta moraalisesti väärän teon?”
Se seikka, että on moraalisesti väärin vahingoittaa toista ihmistä tavalla, jolla raiskaus häntä vahingoittaa. Ja koska uskon objektiiviseen moraaliin, tämä on väärin siitä huolimatta, että raiskaaja itse ei ole asiasta samaa mieltä eikä piittaa uhrinsa kärsimyksestä.
Subjektiivisen moraalin vallitessa voin kyllä henkilökohtaisesti olla sitä mieltä, että raiskaaja tekee tuhmasti. Voin jopa perustella itselleni, että teko on tuhma, koska se vahingoittaa uhria. Mutta koska moraalini on vain subjektiivista, en voi odottaa kenenkään muun pitävän toisten hyvinvointia tavoittelemisen arvoisena moraalisena hyvänä.
En tiedä, kykenetkö näkemään eron. Esittämässäsi skenaariossa on objektiivinen tosiseikka, että raiskaus vähentää hyvinvointia. Sen sijaan väite, että jokaisella ihmisellä on omista mielihaluistaan ja omista moraalinormeistaan riippumatta moraalinen velvollisuus edistää hyvinvointia, jää täysin perustelematta. Tietenkään en kiistä tuota velvollisuutta, vaan näen sen yhtä selvästi kuin sinäkin. Minä vain en ripusta sitä ilmaan roikkumaan.
Ymmärrän kyllä erot. William Lane Craigit ja kumppanit on luettu. Tilanne vain johtaa siihen erikoiseen ihmettelyyn, jossa joskus on moraalisesti oikein ja hyvä teko teloittaa lapsia ja naisia miekoilla.
En haluaisi että Suomi on viimeinen länsimaa, jossa homoliitot hyväksytään. Nythän olemme viimeinen pohjoismaista.
”On perusteltua ja tavoiteltavaa, että lapsella olisi ensisijainen oikeus isään ja äitiin. (Siihenkin on varmaan syynsä, että lapsen saamiseen tarvitaan alun perin yksi isä ja yksi äiti.) Yksi vanhempi ei ole minusta tavoiteltava tilanne enkä itse myöntäisi adoptio-oikeutta yksinäiselle miehelle tai naiselle kuin poikkeustapauksessa (lapsi on lähisukulainen tms.)”
Kuitenkin lapsella lienee olla jossain kodissa lastenkodin tai muun laitoksen sijaan. Onko laitos parempi kasvattaja kuin samaa sukupuolta oleva pariskunta tai yksinelävä ihminen?
”Avioliittoinstituutio ei itsessään sisällä ajatusta jomman kumman osapuolen asemasta toisen ”omaisuutena”, vaikka patriarkaalisissa kulttuureissa näin on usein käynytkin. Eri kulttuureissa on ollut myös erilaisia paikallisia rajoituksia yhteiskuntaluokan, säädyn, iän, rodun tai muun sellaisen seikan suhteen, jotka ovat täysin epäolennaisia avioliiton olemuksen kannalta. Mutta viime vuosikymmeniin asti se on kaikkialla ollut miehen ja naisen välinen, kahdenkeskinen liitto.”
Ajattelet näitä aiempia rajoituksia epäolennaisena, mutta rajoitus samaa sukupuolta koskeva rajoitus on jostain syystä olennaisempi kuin esimerkiksi säätyjen tai rotujen välisten liittojen rajoittaminen?
”Se seikka, että on moraalisesti väärin vahingoittaa toista ihmistä tavalla, jolla raiskaus häntä vahingoittaa. Ja koska uskon objektiiviseen moraaliin, tämä on väärin siitä huolimatta, että raiskaaja itse ei ole asiasta samaa mieltä eikä piittaa uhrinsa kärsimyksestä.”
Siis vastauksesi on, että raiskaus on väärin koska se vahingoittaa ihmistä? Mihin sinun objektiivinen moraalisi hävisi? Eikö teot olekaan enää ”itsessään” oiketa tai vääriä? Unohdit muuten selventää, mitä tuo edes tarkoittaa.
Ei teon vääryys ole riippuvainen siitä, jakaako teon tekijä sinun moraalikäsityksesi, vaan siitä miten moraalinen väärä määritellään. Palaan kuitenkin viestin loppupuolella tuohon teemaan.
”Subjektiivisen moraalin vallitessa voin kyllä henkilökohtaisesti olla sitä mieltä, että raiskaaja tekee tuhmasti. Voin jopa perustella itselleni, että teko on tuhma, koska se vahingoittaa uhria. Mutta koska moraalini on vain subjektiivista, en voi odottaa kenenkään muun pitävän toisten hyvinvointia tavoittelemisen arvoisena moraalisena hyvänä.”
Mutta koska sinun moraalisi on ”objektiivista” ja Jumalan mahtisanalla universumiin kirjoitettu, voit vaatia muidenkin pitävän sinun moraaliasi tavoittelemisen arvoisena ja hyvänä? On erikoista edellyttää toiselta ihmiseltä samaa moraalikäsitystä, jos et pysty edes perustelemaan mikä tekee teosta oikean tai väärän, hyvän tai pahan.
Täydennä seuraava lauseke: Teko on silloin moraalisesti väärin, kun se ___________________.
Voimme jatkaa keskustelua määritelmien hyödyllisyydestä sitten tältä pohjalta. Muista, että sinä teit nimenomaisen väitteen, että objektiivinen moraali tarjoaa hyödyllisemmät määritelmät oikealle ja väärälle.
”En tiedä, kykenetkö näkemään eron. Esittämässäsi skenaariossa on objektiivinen tosiseikka, että raiskaus vähentää hyvinvointia. Sen sijaan väite, että jokaisella ihmisellä on omista mielihaluistaan ja omista moraalinormeistaan riippumatta moraalinen velvollisuus edistää hyvinvointia, jää täysin perustelematta. Tietenkään en kiistä tuota velvollisuutta, vaan näen sen yhtä selvästi kuin sinäkin. Minä vain en ripusta sitä ilmaan roikkumaan. ”
Toisin sanoen, jos moraalikäsitykset kerta ovat subjektiivisia, miksi ihmisen pitäisi elää kunnioittaen muiden ihmisten hyvinvointia, onnellisuutta tai terveyttä? Jos ihminen erityisesti haluaa elää pahoinvoivassa, onnettomassa, sairaassa ja tuhoontuomitussa yhteiskunnassa, tai jos ihminen haluaa eristää itsensä hyödyllisiltä ihmissuhteilta ja tulla kohdelluksi vihamielisesti, on hän vapaa niin tekemään. Jos se kuitenkin estää minua ja ylivoimaista enemmistöä yhteiskunnastamme elämästä hyvinvoivaa, onnellista ja terveellistä elämää, tullaan hänet estämään ja laittamaan kalterien taakse. Miksi? Koska niin meidän tulee tehdä, jotta voimme elää hyvinvoivaa, onnellista ja terveellistä elämää.
Myös sen vuoksi on järkevää käyttää hyvinvointia, onnellisuutta ja terveyttä moraalisena perustana absoluuttisten moraalikäsitysten sijasta, joita ei voi edes määritellä hyödyllisesti.
Kun tehdään jotain jaloa ja hyvää, on kunniaksi olla puuhassa ensimmäinen. Kun tehdään jotain häpeällistä ja typerää, on kunniaksi olla viimeinen.
”Onko laitos parempi kasvattaja kuin samaa sukupuolta oleva pariskunta tai yksinelävä ihminen?”
Ei välttämättä, mutta ei välttämättä huonompikaan. Ainakin oma ammattijärjestöni OAJ tuntuu ajattelevan, että kasvatusalan ammattilaiset (lastentarhanopettajat) ovat parempia kasvattajia kuin edes oma isä ja äiti yhdessä. OAJ näet vaatii, että kaikille lapsille tulee taata yhtenäinen oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, mikä orwellilaisesta uuspuheesta suomennettuna tarkoittaa sitä, että kaikilla lapsilla esikoulu tulee sisällyttää oppivelvollisuuteen. Kun tästä vielä jatketaan, saadaan valtio, joka ottaa kaikki lapset laitoksiin 2-vuotiaasta alkaen, koska se tietää vanhempia paremmin, mitä lapset tarvitsevat, ja antaa sen heille… 😛
Mutta asiaan palatakseni: voi olla, että yksittäisellä lapsella A on asiat ”paremmin” miesparin B ja C hoteissa kuin laitoksessa. Argumentti kuuluu ilmeisesti, että tämän tosiseikan ja lapsen edun vuoksi tulisi antaa B:n ja C:n adoptoida lapsi omakseen.
Jos näin on, meidän tulisi samalla logiikalla antaa lapsi myös kolmen miehen X, Y ja Z adoptoitavaksi, mikäli voidaan osoittaa, että lapsi voi heidän luonaan samassa mielessä ”paremmin” kuin laitoksessa. Hänen ei tarvitse voida X:n, Y:n ja Z:n luona edes yhtä hyvin kuin B:n ja C:n luona, kunhan olot vain ovat laitosta paremmat. Pointtihan oli näet, että vaikka A:lle paras paikka ehkä olisikin isän ja äidin luona, niin miespari on kuitenkin yhä laitosta parempi. Mutta niin on kolmikkokin, tai sinkku, tai eronnut pari, jolla lapsi viettää viikon toisen luona ja taas viikon toisen luona…
Tällaisesta paremmuusarviosta ”lapsen edun” nimissä seuraa lopulta kaaos. Millaisen aikuiskokoonpanon tahansa – yksinäisten, homoparien, kolmikoiden, kommuunien ja jalkapallojoukkueiden – tulisi saada oikeus adoptoida lapset ”pois pahasta laitoksesta”, jos ainoa merkitsevä seikka on se, että lapsi voi heidän kanssaan ”paremmin” kuin laitoksessa. Käsittääkseni ainoa kapula näihin loogisiin rattaisiin on rajata adoptio-oikeutta niin, että se vastaa periaatteellista mahdollisuutta tulla vanhemmiksi: isän ja äidin muodostamalle yksikölle.
”Samaa sukupuolta koskeva rajoitus on jostain syystä olennaisempi kuin esimerkiksi säätyjen tai rotujen välisten liittojen rajoittaminen?”
Tietenkin. Sääty eli sosiaaliluokka on täysin keinotekoinen konstrukti, jolla ihmiset joissakin kulttuureissa arvottavat toisiaan. Sillä ei ole mitään luonnollista vastinetta eikä se kytkeydy mitenkään ihmisen olemukseen. Tulisiko ihmisen sääty mielestäsi ottaa huomioon ylipäätään millään yhteiskunnallisen elämän osa-alueella?
Kun minulta kysyttiin Studia Iuridica -paneelissa, miksei rotu ole olennainen seikka avioliiton kannalta, ryhdyin vastaamaan asiallisesti siihen mitä oli kysyttykin. Sain vastaani vastalauseiden myrskyn, joka kohdistui yllättäen siihen seikkaan, että olin kohdellut rotua johonkin todelliseen viittaavana käsitteenä. Ihmisrotuja kun ei heidän nähdäkseen ollut olemassa. En huomannut tuossa yhteydessä kääntää pöytää ympäri ja tiedustella, kuinka olematon asia voisi olla olennainen avioliiton kannalta. Nyttemmin olen viisastunut ja totean tämän kysymyksen kohdalla, ettei rotuja ole olemassa.
Sukupuoli on avioliiton kannalta luovuttamattoman tärkeä ominaisuus. Juuri yhden miehen ja yhden naisen väliset, uskolliset ja pitkäkestoiset parisuhteet joukkona, säännönmukaisesti ja luonnostaan (”as a group, as a rule and by nature”) tuottavat seuraavan täyspäisen sukupolven (klik). Tämä on ainoa syy, miksi yhteiskunta on kiinnostunut avioliittojen tukemisesta ja samalla ainoa peruste sekaantua positiivisesti kansalaisten yksityiseen parisuhde-elämään.
Sinulla on silmää hyvälle kirjallisuudelle. 😉
Mainitsemasi seikka tosiaan herättää ihmetystä. Mutta jos vaihtoehdot ovat, että 1) moraali on subjektiivista eikä millään moraalisella arvostelmalla ole viime kädessä pohjaa, ja 2) moraali on objektiivista, mutta sen lähteeksi julistautunut VT:n Jumala näyttää syyllistyvän välillä moraalisiin vääryyksiin, valinta on ihmetyksestä huolimatta voimakkaasti kakkosen puolella.
Onhan sen piirissä parikin harkitsemisen arvoista mahdollisuutta, jotka tulevat äkkipäätä mieleen:
Jälkimmäisestä meillä on runsaasti arkikokemusta. Tekoja ei näet objektiivisessakaan moraalijärjestelmässä voi arvioida eristyksissä muista. Valehteleminen on moraalinen rikos, paitsi kun valehtelun kohteella ei ole moraalista oikeutta pyytämäänsä tietoon (natsiupseeri kysyy, onko sinulla juutalaisia/homoja/mustalaisia kellarissa). Tällöin valehtelu on suorastaan moraalinen velvollisuus. Ihmisen tahallinen surmaaminen on suuri vääryys, mutta jos ammut terroristin, joka on juuri räjäyttämäisillään kerrostalollisen ”viattomia” ihmisiä, olet kuitenkin tehnyt moraalisesti hyvän teon – siitä huolimatta, että vielä parempikin olisi ehkä ollut olemassa (tappamisen sijasta immobilisoida terroristi ampumalla raajaan).
Jos ainoat vaihtoehdot ovat esimerkiksi teloittaa naiset ja lapset miekoilla tai jättää nämä erämaahan kuolemaan nälkään, janoon, kuumuuteen ja petoihin, ensimmäinen vaihtoehto välttää ylimääräisen ja tarpeettoman julmuuden. Olisi moraalisesti väärin valita jälkimmäinen.
Haasteistaan huolimatta tämä on minusta verrattomasti parempi vaihtoehto kuin hylätä moraalinen intuitio illuusiona ja suostua nihilistisesti toteamaan, että yksikään maailman hirmuteoista ei todellisuudessa ole moraalinen vääryys.
Pahoittelen vastauksen viivästymistä. Jostain syystä vain kirjoittajan ensimmäisestä kommentista tulee minulle hyväksyttämisviesti, myöhemmät löydän vain selaamalla jatkuvasti kommenttiketjua…
”Siis vastauksesi on, että raiskaus on väärin koska se vahingoittaa ihmistä? Mihin sinun objektiivinen moraalisi hävisi? Eikö teot olekaan enää ”itsessään” oikeita tai vääriä? Unohdit muuten selventää, mitä tuo edes tarkoittaa.”
En unohtanut. 🙂 Et vain ymmärtänyt selvennystä, ”objektiivisuuden” määritelmää etkä ontologisen ja epistemologisen ongelman eroa.
Raiskaus on moraalisesti väärin (ontologinen kysymys) siksi, että on olemassa jokaista ihmistä sitova moraalilaki, jota raiskaus rikkoo – ei siksi, että minä en pidä raiskauksesta, että enemmistö ei pidä siitä tai että se ei ole hyödyllistä toimintaa (relativistinen + utilitaristinen näkökulma).
Raiskauksen voi tietää olevan moraalisesti väärin (epistemologinen kysymys) siksi, että se vahingoittaa ihmistä tavalla, jolla toista on moraalisesti väärin vahingoittaa. Koska moraalisen järkeilyn perusteella raiskaus on yksi esimerkki sellaisesta teosta, joka rikkoo jokaista ihmistä sitovaa moraalilakia, raiskaus on moraalinen rikos.
Näitä kahta ei saa sekoittaa keskenään, sillä ongelmat ovat toisistaan erillisiä. Vaikka kykenisit erittäin tyhjentävästi analysoimaan, kuinka raiskaus vahingoittaa ihmistä, olisit ratkaissut vasta episteemisen kysymyksen. ”Perustamisongelma” (the founding problem) on edelleen ratkaisematta: miksi raiskaajan pitäisi välittää siitä, että joku vahingoittuu?
”Ei teon vääryys ole riippuvainen siitä, jakaako teon tekijä sinun moraalikäsityksesi, vaan siitä miten moraalinen väärä määritellään.”
Objektiivisessa moraalikäsityksessä ei olekaan, mutta et tunnu sisäistäneen, mitä käsite tarkoittaa. Objektiivinen moraali merkitsee sitä, että raiskaus on väärin, vaikka raiskaaja ei olisi asiasta samaa mieltä kanssani, sillä sama objektiivinen moraalilaki sitoo häntä silti. Vertaa Suomen lakiin, joka myös on raiskausta koskien objektiivinen eli määrittää teon itsessään juridisesti vääräksi riippumatta tekijän omista käsityksistä. Jos raiskaaja sanoo ”hitot laista” tai ”minä uskon, että Suomen laki on subjektiivinen ja jokainen saa muodostaa oman mielipiteen siitä, mikä on rikollista”, hän on silti objektiivisesti syyllinen.
”On erikoista edellyttää toiselta ihmiseltä samaa moraalikäsitystä, jos et pysty edes perustelemaan mikä tekee teosta oikean tai väärän, hyvän tai pahan.”
Nähtävästi luulet, että antamalla tarpeeksi kattavan epistemologisen vastauksen (”perustelemaan, mikä tekee teosta oikean tai väärän”) tulet samalla ratkaisseeksi myös ontologisen ongelman. Olet juuttunut is-ought -probleemaan, jonka ateistinen skottifilosofi David Hume nosti maineikkaasti esiin. Siitä, mikä on (tosiasioista, jotka koskevat raiskauksen vahingollisuutta uhrille), ei voi johtaa sitä, miten tulisi olla (sitovaa moraalista velvollisuutta olla raiskaamatta ketään).
Teko on silloin moraalisesti väärin, kun se rikkoo jokaista ihmistä sitovaa moraalilakia vastaan.
Tämä ei ole tautologia, vaan objektiivisen moraalin ontologinen määritelmä. Odotit minun luultavasti vastaavan ”kun se vahingoittaa toista” tms., mutta joskus toisen vahingoittaminen on moraalisesti hyvää eikä kelpaa perustaksi, koska se yrittää antaa epistemologisen vastauksen ontologiseen kysymykseen. (Oikeastaan siihen kiteytyy koko utilitaristisen moraalinäkemyksen ongelma.)
”Muista, että sinä teit nimenomaisen väitteen, että objektiivinen moraali tarjoaa hyödyllisemmät määritelmät oikealle ja väärälle.”
Itse asiassa väitin, että (täysin määritelmästä riippumatta) oikea ja väärä lakkaavat olemasta moraalisesti merkityksellisiä käsitteitä. Tämän olet erittäin menestyksekkäästi osoittanut redusoimalla moraalin hyödyllisyydeksi ja hyvinvoinniksi, vaikka näin tehdessäsi olet (per Hume) kadottanut moraalin itsensä. Se, mitä objektiivinen moraali tarjoaa, on ainoa kestävä perusta kutsua mitään tekoa moraalisesti vääräksi – on olemassa ihmisistä riippumaton moraalilaki, jonka edessä vaikkapa raiskaaja on moraalisesti syyllinen, vaikka hänen mielestään raiskaus ei olisi väärin tai vaikka hän ei piittaisi siitä, aiheuttaako se vahinkoa tai pahoinvointia jollekulle. Subjektivismissa näin ei käy, kuten itse myönnät:
”jos moraalikäsitykset kerta ovat subjektiivisia, miksi ihmisen pitäisi elää kunnioittaen muiden ihmisten hyvinvointia, onnellisuutta tai terveyttä? Jos ihminen erityisesti haluaa… on hän vapaa [aiheuttamaan toisille pahoinvointia ja onnettomuutta].”
Subjektivistinen moraalikäsityksesi ei ole moraalikäsitys, koska se lakkaa puhumasta moraalisin termein siinä vaiheessa kun sen perustukset kaivetaan esiin. Se ponnistaa viime kädessä ei-moraalisista hyöty- ja onnellisuuslähtökohdista (siitä, mikä on), mutta yrittää salakuljettaa yhtälöön kesken kaiken moraalisen kielen (miten tulisi olla), mikä Humen mukaan on tuhoon tuomittu yritys. Johtopäätöksessä voi olla moraalinen ought vain siinä tapauksessa, että se on mukana jossakin premississä.
Lisäksi subjektivistinen moraalikäsityksesi eroaa objektiivisesta juuri siinä, että ihminen on viime kädessä moraalisesti vapaa esim. raiskaamaan, koska pohjimmiltaan häntä ei velvoita mikään hänestä riippumaton moraalilaki. Tehdessään jotain haitallista hän ottaa toki riskin kärsiä itse haittaa vaikkapa vankilatuomion muodossa. On kuitenkin ironista, että passittaessaan raiskaajan vankilaan subjektivisti kuvittelee ylläpitävänsä moraalia, kun hän todellisuudessa vain käyttää vahvemman oikeutta. Ainoastaan siinä tapauksessa, että on olemassa objektiivinen moraalilaki ja raiskaaja on todella moraalisesti syyllinen, on yhteiskunnalla myös moraalinen oikeus rangaista häntä. Ilman objektiivista moraalilakia enemmistö lyö vähemmistöä, koska vähemmistö teki jotakin, mistä enemmistö ei pidä. Ilman objektiivista moraalilakia yhteiskunnallinen laki on pelkkää väkivaltaa.
On eri asia puhua OAJ:n vaatimasta varhaiskasvatuksesta ja kokonaan laitoksissa elävistä lapsista. Lapsella voi olla monia eri kasvattajia, joilla on erilainen rooli. Opettajat ovat tiedollisia kasvattajia. Mainitsemasi jalkapallojoukkue voi toimia tietyissä asioissa kasvattajana.
On perin omituista rinnastaa jalkapallojoukkue yksin kasvattavaan tai samaa sukupuolta olevaan pariskuntaan. Silloin tullaan kysymykseen niistä lapselle kodin ja turvan tarjoaviin vanhempiin. Jalkapallojoukkue on niin laaja kokonaisuus ettei se voi tarjota lapselle pysyvää vanhemmuutt, ongelma koskee myös lastenkoteja.. Samaa sukupuolta olevilla pariskunnilla ei ole mitään estettä pysyvän vanhemmuuden tarjoamiselle – siis sen kodin ja turvan.
Yhden miehen ja naisen välinen parisuhde pitkäaikaisenakaan ei aina kykene automaationa tarjoamaan turvaa. Kyse on enemmän kasvattajista itsestään, heidän ominaisuuksistaan, joissa sukupuoli ei ole ratkaiseva tekijä. Sinun kuvaamassa pitkäaikaisessa, kahden eri sukupuolta olevien parisuhteessa voi esiintyä väkivaltaa, lasten hyväksikäyttöä. Tällöin pitkäaikaisuus on pahentava tekijä ja se aiemmin mainittu lastenkoti voisi tarjota enemmän suojaa lapselle.
Kun vanhemmat ovat eri sukupuolta, lapsen syntymiseen riittää suojaamaton seksi. Kukaan ei kysy heidän kyvyistään olla kasvattajia ja tarjota sitä kotia ja turvaa. Kun mainitset termin luonnostaan, tämä on uuuri se osio, mikä tapahtuu luonnostaan.
Tuolla linkin takaa esittelet prosentteja samaa sukupuolta olevien vanhempien seksuaalivähemmistöihin itsekin kuuluvista lapsista. Täytyy muistaa että lesboista ja homoista enimmistö syntyy kuitenkin heteroperheisiin.
Mitä häpeällistä on samaa sukupuolta olevien parien oikeuksien takaamisessa. Häpeä on tässä yhteydessä väärä sanavalinta.
”Pahoittelen vastauksen viivästymistä. Jostain syystä vain kirjoittajan ensimmäisestä kommentista tulee minulle hyväksyttämisviesti, myöhemmät löydän vain selaamalla jatkuvasti kommenttiketjua…”
Ei minulla mikään kiire ole. 🙂 Luulisi WordPressin asetuksista löytyvän ratkaisu ongelmaan. Blogissasi on muuten puute, koska en pysty suoraan vastaamaan sinun viestiisi, vaan joudun vastaamaan suoraan runkolinjaan. Vastauksesi ei jostain syystä tarjoa ”Vastaa” painiketta, joten siksi tämä vastaus löytyy muualta.
”En unohtanut. 🙂 Et vain ymmärtänyt selvennystä, ”objektiivisuuden” määritelmää etkä ontologisen ja epistemologisen ongelman eroa.
Raiskaus on moraalisesti väärin (ontologinen kysymys) siksi, että on olemassa jokaista ihmistä sitova moraalilaki, jota raiskaus rikkoo – ei siksi, että minä en pidä raiskauksesta, että enemmistö ei pidä siitä tai että se ei ole hyödyllistä toimintaa (relativistinen + utilitaristinen näkökulma).
Raiskauksen voi tietää olevan moraalisesti väärin (epistemologinen kysymys) siksi, että se vahingoittaa ihmistä tavalla, jolla toista on moraalisesti väärin vahingoittaa. Koska moraalisen järkeilyn perusteella raiskaus on yksi esimerkki sellaisesta teosta, joka rikkoo jokaista ihmistä sitovaa moraalilakia, raiskaus on moraalinen rikos.”
En kuitenkaan kysynyt mistä voit tietää raiskauksen olevan väärin, vaan mikä tekee ontologisesti raiskauksesta moraalisesti väärän teon. Nyt vihdoin vastasit, että kyse on moraalilaista. Mutta jos tuo moraalilaki ei perustu ihmisen hyvinvointiin vaan johonkin muuhun, mikä tekee tuosta moraalilaista hyvän ja oikeudenmukaisen? Tiedät kyllä mitä kysyn seuraavaksi jos vastaat Jumala, hänen luonteensa tai hänen käskynsä.
”Näitä kahta ei saa sekoittaa keskenään, sillä ongelmat ovat toisistaan erillisiä. Vaikka kykenisit erittäin tyhjentävästi analysoimaan, kuinka raiskaus vahingoittaa ihmistä, olisit ratkaissut vasta episteemisen kysymyksen. ”Perustamisongelma” (the founding problem) on edelleen ratkaisematta: miksi raiskaajan pitäisi välittää siitä, että joku vahingoittuu?”
Olet Craigisi lukenut. 🙂 Kysymys ei muuten olisi episteeminen, vaan ontologinen. Se kysyy miten asian tulisi olla.
Ajatteletko, että tuollaisella objektiivisella velvoitteella olisi jotain merkitystä raiskaajalle sen enempää kuin minun subjektiivisen moraalin nojalla? En ymmärrä miksi näin olisi. Miksi raiskaajan pitäisi välittää siitä mitä moraalilakisi on asiasta mieltä? Siitä, että Jumala käskee jotain, ei seuraa että olisi moraalisesti oikein tehdä kuten hän haluaa. Ja se että Jumala käskee jotain tekemään tai noudattamaan, on puhtaasti deskriptiivinen asia, eikä sellaisista voi vetää miten kuulusi tehdä, jos Humea on uskominen. 🙂 Jos perusteluna olisi helvetillä uhkaaminen, ei se olisi sen objektiivisempaa tai absoluuttisempaa kuin vankilallakaan uhkaaminen.
””Ei teon vääryys ole riippuvainen siitä, jakaako teon tekijä sinun moraalikäsityksesi, vaan siitä miten moraalinen väärä määritellään.”
Objektiivisessa moraalikäsityksessä ei olekaan, mutta et tunnu sisäistäneen, mitä käsite tarkoittaa. Objektiivinen moraali merkitsee sitä, että raiskaus on väärin, vaikka raiskaaja ei olisi asiasta samaa mieltä kanssani, sillä sama objektiivinen moraalilaki sitoo häntä silti. Vertaa Suomen lakiin, joka myös on raiskausta koskien objektiivinen eli määrittää teon itsessään juridisesti vääräksi riippumatta tekijän omista käsityksistä. Jos raiskaaja sanoo ”hitot laista” tai ”minä uskon, että Suomen laki on subjektiivinen ja jokainen saa muodostaa oman mielipiteen siitä, mikä on rikollista”, hän on silti objektiivisesti syyllinen.”
Jos määrität objektiivisen moraalin noin, niin toki minäkin olen silloin sen kannattaja. Sanoin ensimmäisessä viestissä ettei moraalirelativismista seuraa, että moraali olisi täysin subjektiivinen käsite vailla mitään pohjaa. Ei fyysinen terveyskään ole käsitteenä täysin vailla pohjaa, vaikkei se olekaan siinä mielessä objektiivinen kuin haluaisit moraalin olevan.
Sen sijaan moraalilakia en ymmärrä, vaikka tiedänkin mitä sen halutaan tarkoittavan.
”Nähtävästi luulet, että antamalla tarpeeksi kattavan epistemologisen vastauksen (”perustelemaan, mikä tekee teosta oikean tai väärän”) tulet samalla ratkaisseeksi myös ontologisen ongelman. Olet juuttunut is-ought -probleemaan, jonka ateistinen skottifilosofi David Hume nosti maineikkaasti esiin. Siitä, mikä on (tosiasioista, jotka koskevat raiskauksen vahingollisuutta uhrille), ei voi johtaa sitä, miten tulisi olla (sitovaa moraalista velvollisuutta olla raiskaamatta ketään).”
Moraalinen itsensä oikeuttava ought on vain mielikuvituksen tuotetta, sillä se ei eroa rationaalisesta ought:ista loppuenlopuksi lainkaan. Rationaalinen ought taas perustuu siihen, miten asiat ovat. Palaan asiaan myöhemmin.
”Teko on silloin moraalisesti väärin, kun se rikkoo jokaista ihmistä sitovaa moraalilakia vastaan.
Tämä ei ole tautologia, vaan objektiivisen moraalin ontologinen määritelmä. Odotit minun luultavasti vastaavan ”kun se vahingoittaa toista” tms., mutta joskus toisen vahingoittaminen on moraalisesti hyvää eikä kelpaa perustaksi, koska se yrittää antaa epistemologisen vastauksen ontologiseen kysymykseen. (Oikeastaan siihen kiteytyy koko utilitaristisen moraalinäkemyksen ongelma.)”
Tässä on monta virhettä. 1. Odotin sinun kylläkin vastaavan että se on väärin koska se on Jumalan luontoa tai hänen käskyjensä vastaista, tai jotain muuta yhtä pyöreää.
2. Sanomalla, että raiskaus on väärin koska se rikkoo moraalilakia, on vain ongelman siirtämistä muualle. Sama asia kuin kertoisit lapselle punaisia päin ajamisen olevan väärin koska se rikkoo lakia, sillä todellinen vastaus kertoisi sen olevan väärin ja lainvastainen koska punaisia päin ajaminen vaarantaa ihmisten turvallisuuden. Joskus on hyvä
alentua lasten tasolle, ja kysyä ”miksi?” jokaisen annetun vastauksen perään.
3. Joskus toisen vahingoittaminen on todellakin hyvä asia, mutta silloinkaan kyse ei ole objektiivisesta itsensä oikeuttavasta syystä, vaan rationaalisesta tai emotionaalisesta syystä.
4. Vastaus ”…kun se vahingoittaa toista” ei ole episteeminen vastaus. Deskriptiiviset ilmaisut ovat luonteeltaan ontologisia, koska ne perustuvat siihen miten asia on, riippumatta siitä miten kyseinen tieto on saatu.
”Subjektivistinen moraalikäsityksesi ei ole moraalikäsitys, koska se lakkaa puhumasta moraalisin termein siinä vaiheessa kun sen perustukset kaivetaan esiin. Se ponnistaa viime kädessä ei-moraalisista hyöty- ja onnellisuuslähtökohdista (siitä, mikä on), mutta yrittää salakuljettaa yhtälöön kesken kaiken moraalisen kielen (miten tulisi olla), mikä Humen mukaan on tuhoon tuomittu yritys. Johtopäätöksessä voi olla moraalinen ought vain siinä tapauksessa, että se on mukana jossakin premississä.”
Leikkasin suurimman osan lainauksesta pois, koska sen toisteleminen kokonaisuudessaan ei palvelisi ketään. Pointtisi kautta tekstin kuitenkin on seuraava: siitä miten on, ei voi vetää miten tulisi olla. Kuten sanoin aiemmin, moraaliset itsensä oikeuttavat velvoitteet ovat mielikuvituksen tuotetta, ja toimivat vain semanttisina lyömäaseina toisinajattelijoita vastaan. Oli Jumalan luonne mitä tahansa, siitä ei seuraa että medän automaattisesti tulisi tehdä kuten hän haluaa, paitsi tietenkin jos ihminen tekee niin koska hän ei halua joutua helvettiin tai muuta vastaavaa, mutta se taas olisi rationaalinen ought, eikö vain? Se, voidaanko Humen kyseenalaistama johtopäätös todella vetää, riippuu täysin teon tekijästä. Tulisiko hänen teoillaan kunnioittaa muiden hyvinvointia, tulisiko hänen kohdella muita niinkuin hän haluaisi itseään kohdeltavan?
”Lisäksi subjektivistinen moraalikäsityksesi eroaa objektiivisesta juuri siinä, että ihminen on viime kädessä moraalisesti vapaa esim. raiskaamaan, koska pohjimmiltaan häntä ei velvoita mikään hänestä riippumaton moraalilaki. Tehdessään jotain haitallista hän ottaa toki riskin kärsiä itse haittaa vaikkapa vankilatuomion muodossa. On kuitenkin ironista, että passittaessaan raiskaajan vankilaan subjektivisti kuvittelee ylläpitävänsä moraalia, kun hän todellisuudessa vain käyttää vahvemman oikeutta. Ainoastaan siinä tapauksessa, että on olemassa objektiivinen moraalilaki ja raiskaaja on todella moraalisesti syyllinen, on yhteiskunnalla myös moraalinen oikeus rangaista häntä. Ilman objektiivista moraalilakia enemmistö lyö vähemmistöä, koska vähemmistö teki jotakin, mistä enemmistö ei pidä. Ilman objektiivista moraalilakia yhteiskunnallinen laki on pelkkää väkivaltaa.”
Toki raiskaaja ottaa riskin myös objektiivisen moraalilain edessä, että hän voi joutua helvettiin teoistaan. Miten tuo poikkeaa mitenkään subjektiivisesta moraalikäsityksestä? Voin yhtä hyvin sanoa, että Jumala käyttää vain vahvemman oikeutta passittaessaan raiskaajan helvettiin, koska raiskaajan ei tarvitse olla samaa mieltä Jumalan moraalikäsitysten kanssa. Jumala voisi aivan hyvin olla täysi kusipää, psykopaatti ja yksinkertaisesti paha, ja silti ylläpitää mieleisiään moraalilakeja ihmisten yllä. Olisiko meillä silloin velvollisuus noudattaa hänen käskyjään, jos niitä noudattamalla saisimme taivaallisen palkinnon tai helvetillisen rangaistuksen? Miten tuollainen velvoite eroaa Kristinuskon Jumalan asettamasta velvoitteesta? Jos moraalissa on jostain kyse, kyse on ihmisten hyvinvoinnista. Moraali on ihmisten hyvinvoinnin maksimoimisen tiede. Siinä missä minua ei kutsuta hiukkasfysiikan konfferenssiin, ei talebaania kutsuttaisi moraalitieteen konfferenssiin, jos sellainen olisi olemassa. Hänen mielipiteellänsä ei ole arvoa, koska hänellä ei ole tarvittavaa asiantuntemusta ihmisen hyvinvoinnista ja sen tavoittamisesta. Hän on yksinkertaisesti vailla parempaa tietoa.
Moraali ei riipu siitä mikä on enemmistön mielipide niin kauan kun sillä on jotain tekemistä ihmisten hyvinvoinnin kanssa. Jos ihmisen moraalikäsityksillä ei ole mitään tekemistä yksilön ja yhteisön hyvinvoinnin, terveyden tai onnellisuuden kanssa, vaan hän vain tekee miten taivaallinen diktaattori on lakinsa säätänyt, mitä hyötyä siitä on? Ei yhtään mitään. Korkeintaan pelastaa oman säälittävän nahkansa viimeisellä tuomiolla.