Sosiaalinen media (jossa en Instagramia lukuun ottamatta eksistoi) on kuulemma viime päivinä tulvinut taas yli äyräiden. Käsite kulttuurinen omiminen eli appropriaatio on noussut peräpohjolaisten impivaaralaistenkin tietoisuuteen, kun yhtäällä on haukuttu 18-vuotiaan Keziah Daumin ratkaisua pukeutua valmistujaisjuhlissaan kiinalaiseen mekkoon, vaikkei hän ole riittävän kiinalainen tehtäkseen niin. Toisaalla Yle on siirtänyt Pikku Kakkosen suositun lastenohjelman Elävään arkistoon, koska saamelaisaktivisti Petra Laiti oli valittanut ohjelman ”stereotyyppisestä ja rasistisesta kuvastosta” Ylen vuorovaikutuspäällikölle. Herra Heinämäen hyväntuuliseen lato-orkesteriin kuuluu näet suomalaisnäyttelijän esittämä intiaani amerikan alkuperäiskansan jäsen, eikä sellainen ole enää nykypäivänä suotavaa. Vielä toisaalla valitetaan siitä, että puhkikuluneen Simpsonit-piirrossarjan intialainen Apu Nahasapeemapetilon on hauska vain siksi, että hahmo toisintaa Yhdysvaltain intialaisiin liitettyjä stereotypioita, ja ääninäyttelijänä toimiva valkoihoinen Hank Azaria matkii intialaista aksenttia.
Kaikki vähänkin vastuussa olevat tahot ovat tietenkin kilpaa rientäneet pyytelemään anteeksi ja olemaan pahoillaan, jotta pieni mielensäpahoittajien joukko ei saisi kutakin skandaalia paisumaan järjettömiin mittasuhteisiin. Dilemman luonteeseen tosin kuuluu, että he ovat valmiiksi myöhässä, sillä mittasuhteet ovat jo järjettömät, mutta anteeksipyynnön esittämättä jättäminen olisi anteeksiantamaton rikos. Loukkaantumisen kulttuurissa, jossa elämme, vain nopein loukkaantuja voi voittaa.
No, toisten pahantahtoinen pilkkaaminen on tietenkin huonoa käytöstä ja sellaisena tuomittavaa. Yksikään mainituista kolmesta tapauksesta ei kuitenkaan edusta pahantahtoista pilkkaamista, vaan ongelma on siinä, että jonkun katsotaan omivan toisen kulttuuriin tai erityispiirteisiin kuuluvia ominaisuuksia, vaikka hänellä ei (näin väitetään) ole niihin oikeutta.
En halua tässä tekstissäni kiinnittää huomiota siihen epäolennaiseen seikkaan, että joka ainoan Simpsonit-hahmon hauskuus perustuu yksinomaan stereotypioihin, eikä sarjassa olisi mitään huvittavaa ilman aivan yhtä stereotyyppistä perheenisää, pojankoltiaista, ahnetta yritysjohtajaa, donitseja ahmivaa saamatonta poliisipäällikköä – tai nynnyä, mutta ärsyttävän menestynyttä naapurin kristittyä. Niinikään Herra Heinämäen orkesterissa on stereotyyppinen maajussi, mutta kukaan ei valita hänen olevan sopimaton ja maanviljelijöitä sortava hahmo.
En tahdo muistuttaa siitä, että yksi inhimillisen huumorintajun piirre on juuri ylilyöntien kokeminen hassuiksi, ja siksi hyvin monen vitsin aihe on se, että jollakin elämänalueella jokin stereotyyppi ”menee överiksi”. En halua keskittyä siihenkään, että viharikosten, rasismin tai sorron tavoin kulttuurinen omiminen voi nähtävästi kohdistua ainoastaan enemmistön puolelta vähemmistöön, mikä on paitsi epäoikeudenmukaista ja epätasa-arvoista, myös käytännön kokemuksen perusteella täysin naurettava ajatus. Jättäkäämme myös rauhaan se ilmeinen tosiseikka, että muutama kristillisyyteen kuuluva keskeinen symboli, kuten risti, on häikäilemättä omittu ympäröivään kulttuuriin täysin piittaamatta sen alkuperäisestä merkityksestä ja nykyisestäkin arvosta aidoille kristityille. Jos alkaisin narista, että vain tosiuskovilla on oikeus käyttää ristiä, kuten vain tosi intiaanilla on oikeus sulkapäähineeseen tai tosikiinalaisella qipao-mekkoon, minut naurettaisiin hengiltä, koska en kuulu oikeanlaiseen vähemmistöön.
Tämän kirjoituksen syynä on keskeisempi ongelma, joka tyypillisesti vaivaa kaikkea sortoon, loukkaantumiseen, oikeuksiin, emansipaatioon ja vallankäyttöön liittyvää keskustelua jälkimodernissa kulttuurissa: peliä pelataan yhtä aikaa kaksilla toisensa poissulkevilla säännöillä. INTP:n ja INTJ:n välissä kiikkuvana persoonana minulla on hyvä nonsense-paljastin, mutta erittäin huono nonsensen sietokyky. En katsele hetkeäkään sitä, että kaistaa vaihdellaan sen mukaan, kumpi vetää paremmin, vaikka ne vievät täysin eri suuntiin.
Verraton enemmistö ihmisistä, jotka nillittävät kulttuurisesta omimisesta, on näet sosiaalisia konstruktivisteja, ja heille asioilla ei ole mitään todellista olemusta – paitsi silloin, kun sellaista tarvitaan. Rotuja ei esimerkiksi ole laisinkaan olemassa. Ne ovat pelkkä kolonialismin keksimä sortava käsite, jolla tietty ihmisryhmä voi pitää toista alempiarvoisena. Myöskään kansallisuuksia ei ole olemassa. Koulussamme kävi vuosi tai pari sitten oikein koulutusryhmä todistelemassa lapsille, että jokainen piirre, jota he yrittivät pitää keskeisenä suomalaisuuden kannalta – ilmeisimpinä kyky puhua suomea tai se, että henkilö asui tai oli syntynyt Suomessa – oli oikeastaan mielivaltainen. Kouluttajien mielestä kuka tahansa saa katsoa olevansa suomalainen. Mutta merkillistä kyllä, kiinalainen rotu tai kansallisuus on todella olemassa, sillä Keziahilta tiedusteltiin, onko hän osaksi kiinalainen.
Jos minulla on nykyään oikeus väittää olevani nainen ja saada naisen kohtelua vain oman kokemukseni perusteella huolimatta siitä, että geneettisesti olen mies, totta kai Keziah sai kokea olevansa täysin kiinalainen ja käyttää kiinalaista mekkoa huolimatta siitä, että geneettisesti hän oli yhdysvaltalainen. Jos asioilla ei ole essentiaa, todellista olemusta, niillä ei ole sitä silloinkaan, kun se olisi konstruktivistin moraalisen närkästyksen kannalta välttämätöntä. Ei Keziah varmaan halunnut erityisesti olla kiinalainen, ainoastaan pukeutua löytämäänsä kauniiseen mekkoon. Nykyisessä kulttuuri-ilmastossa hänelle vain olisi ollut kiistattoman hyödyllistä ilmoittaa, että kokee olevansa kiinalainen. Vastaavasti minä voin julistaa olevani saamelainen nainen, koska sekä kansallisuudet että sukupuoli tunnustetaan vapaasti määriteltäviksi ja puhtaasti kokemuspohjaisiksi ilmiöiksi.
Mutta ei siinä vielä kaikki, kuten Ostoskanavalla sanottaisiin. Mieleni tekee leikkiä paholaisen asianajajaa konstruktivistin kustannuksella hieman lisää. Mikä ihme tekee kiistelyn kohteena olleesta vaatekappaleesta olennaisesti qipaon eli kiinalaisen mekon? Väri? Materiaali? Kultaiset koristeet? Leikkaus? Räätälin kansalaisuus?Määrittelykysymyksiä kaikki. Jos kansallisuudet ja kulttuurit ovat sosiaalisia konstruktioita, Keziahin vaate ei ollut minkään erityisen kulttuurin mekko. Sillä vain sattui olemaan yhtäläisyyksiä muutamiin muihin mekkoihin, joita muutama itsensä kiinalaiseksi määritellyt henkilö oli aiemmin historiassa käyttänyt. Kymmenottelija Bruce Jennerilläkin ”sattui olemaan” yhtäläisyyksiä minun ja monen muun miehen kanssa, kuten kaikki primääriset ja sekundääriset sukupuoliominaisuudet, mutta ”oikeasti” hän onkin Caitlyn.
Jos ihan tarkkoja ollaan, niin vaatekappaleen nimi mekko on myös määrittelykysymys. On pelkkä fyysinen yhteensattuma, että se jonkun mielestä pituutensa, linjojensa ja yleisen topologiansa puolesta vaikuttaa mekolta. Jos haluaisi, Keziah voisi sanoa pukeutuneensa valmistujaisjuhliaan varten kentuckylaisiin lappuhaalareihin. Lastenohjelman päällikkö Punanata ei yksinkertaisesti voinut olemuksellaan loukata amerikan alkuperäisasukkaita, koska jopa Wikipedia tietää, ettei ole olemassa mitään yhtenäistä etnologista ”intiaanikulttuuria”, jota hän olisi voinut stereotyyppisesti imitoida – eikä päähine ollut intiaanipäällikön sulkapäähine, vaan rakennusmiehen kypärä. Se vain sattui muistuttamaan tietyissä sosiaalisesti konstruoiduissa yhteisöissä eläneiden henkilöiden päähineitä, jotka he ovat mielivaltaisesti määritelleet itselleen ”tärkeiksi”. Ohjelman käsikirjoittajatkin ovat todenneet, että oikeasti Punanata on masentunut IT-päällikkö, joka on lakannut puhumasta.
Olisi niin paljon helpompaa keskustella, jos asioilla olisi todellinen olemus. Jos miehet ja naiset, suomalaiset ja intiaanit, qipaot ja intiaanipäähineet eivät olisi pelkkiä mielivaltaisia sopimuksia. Silloin olioiden essentian voisi aidosti tunnistaa ja sitä voisi kunnioittaa – ”sinä todella olet miespuolinen intiaanipäällikkö ja sinulla on perusteltu oikeus pitää tällaista päähinettä erityisessä arvossa”. Harmi, ettei todellisuus ole sellainen. Niin meille ainakin kerrotaan.
Kyllä minä voin leikkiä hiekkalaatikolla näilläkin säännöillä, mutta niistä ei sitten tehdä poikkeuksia. Niitä sovelletaan loogiseen lopputulemaansa asti.
reunahuomautuksia 